Hurmaava Kiilopää

02.03.2020 | Jouni Laaksonen

Kertomus huikeasta kevättalven päivästä, jolloin ihastuin Kiilopään ja Ahopään rinteisiin. Tähän asti olin pitänyt Kiilopäätä lähinnä lähtöpaikkana syvemmälle erämaahan, mutta viimeistään nyt tajusin, kuinka aivan lähiympäristökin tarjoaa upeita tutkimusretkiä.

Urho Kekkosen kansallispuisto on suosikkierämaani. Olen hiihtänyt ja patikoinut eri suuntiin puiston halki, ja vaellusmielessä lempialueitani ovat syrjäisimmät kolkat, kuten Sokostin itäpuoliset seudut sekä Itäkaira. Luirojärvi on aina yhtä ihastuttava, Paratiisikuru tuntuu joka kerta  taianomaiselta, Jaurun kuusikoissa on selittämätöntä tenhoa, ja Korvatunturin juurella levittäytyvä Itäkaira vetoaa sieluuni.

Toisaalta Kiilopään lähiseudun merkityt retkeilyreitit ja hoidetut ladut sopivat loistavasti päiväretkeilyyn ja olemme nauttineet niistä usein koko perheen voimin. Kaikesta tästä ja monesta muusta kerron maaliskuussa kauppoihin tulevassa Calazon kustantamassa Kiilopään retkeilyoppaassa sanojen, kuvien, karttojen ja koordinaattien avulla.

Tällä kertaa keskityn vain yhteen viime kevättalven päivään. Olin tekemässä kyseisen oppaan maastotarkisteluja. Edellispäivänä olin hiihtänyt metsäsuksilla Luirojärveltä Kotakönkään kautta Kiilopäälle, koska halusin muun muassa nähdä Vasanlyömäpään ja Joukhaispään välistä menevän kulkureitin talviasussaan.

Kuinka voi olla, että en aiemmin ole tajunnut Suomen Latu Kiilopään aivan lähimpien tunturien hienoutta?

Yhtä hyvä oli siitä notkosta hiihtää kuin patikoida, ja ahman ja saukon jäljet kruunasivat retkipäivän.

Seuraavana päivänä tunsin itseni uupuneeksi ja ajattelin, että käytän päivän enimmälti muistiinpanojen tekoon ja kirjoittamiseen. Auringossa kilottava hanki veti kuitenkin aamiaisen jälkeen vastustamattomasti puoleensa ja laitoin tunturisukset jalkaan. Nousin Kiilopään rinnettä ylös ihan vain hiukkasen tunturimaisemia maistellakseni, mutta lopulta sininen taivas houkutti minut koko päiväksi Ahopään rinteille.

 

Kerrassaan ihastuin Ahopäihin! Kuinka voi olla, että en aiemmin ole tajunnut Suomen Latu Kiilopään aivan lähimpien tunturien hienoutta?

Aluksi, kun hiihtelin Kiilopään rinnettä ylemmäs, näin jatkuvasti paljon retkeilijöitä. Kiilopään huipulle johtava polku oli tamppautuneena auki ja sitä pitkin käveltiin tavallisin talvikengin. Reitin ulkopuolella puolestaan oli runsaasti lumikenkäilijöitä sekä tunturihiihtäjiä.

Yksi tapaamistani lumikenkäilijäryhmistä oli Kiilopään oppaiden vetämä vajaan kymmenen hengen porukka. Kiilopään oppaat järjestävät talvet kesät joka arkipäivä viikko-ohjelman mukaisia opastettuja retkiä.

Koulutetun oppaan johdolla pääsee turvallisesti ja innostavasti tutustumaan vähemmän tunnettuihin paikkoihin ja vaikkapa itselle vieraaseen retkeilymuotoon. Ohjelmassa on vuodenajasta, säästä ja oppaista riippuen esimerkiksi tunturihiihtoa näyttäville kuruille, hiihtoretki Ruijan polun historiallisiin tunnelmiin, läskipyöräilyä ja niin edelleen.

Kuka tahansa voi osallistua näille ilmaisille retkille, mutta ennakkoilmoittautuminen on tarpeen.

 

Jatkoin matkaani pohjoiseen. Ladulla kohti Luulampea suihki runsaasti vauhdikkaita latuhiihtäjiä. Nousin itsekin Luulammen latua Ahopään ja Kiilopään väliseen satulaan. Kaikilla aiemmilla tähän suuntautuneilla hiihtolenkeilläni oli ollut joko pilvinen sää tai hämärtyvä ilta. Nyt vasta näin, kuinka hulppea näköala Saariselän kaukaisille tuntureille satulasta avautuu.

Jos on Kiilopäällä latusuksien kanssa, sää on selkeä ja jostain syystä aikaa on vain hiven käytössä, tämä on ykköskohde. Nousua asfaltilta on 2,5 kilometriä, ja kun maisemia on ihaillut kyllikseen, voi joko lasketella takaisin lähtöpaikkaan tai jatkaa matkaa kohti Luulammen latukahvilalle.

Minulla oli kuitenkin jalassa leveämmät tunturisukset enkä halunnut tällä kertaa olla ladun vanki. Jatkoin pohjoiseen ja siirryin poroaidan portista ikään kuin Kiilopään puolelta Ahopäiden puolelle.

Päätin käydä katsastamassa Ahopäiden kolme komeaa kurua, jotka olin nähnyt tähän mennessä vain syksyasussa. Näillä kuruilla ei ole kartoissa nimeä, mutta Kiilopään oppaat käyttävät säännönmukaisesti näitä nimiä.

 

Kettukuru on heti poroaidan portin lähellä, ja se oli vaikuttava ilmestys vankkoine lumilippoineen ja pystysuorine seinämineen. Kiiruna oli tepastellut Kettukurun lähistöllä, samoin kettu. Kun jatkoin kurulta luoteeseen, havahduin huomaamaan, että tällä puolen poroaitaa ei ole ketään muita kuin minä. Täysi oma rauha heti parin kilometrin etäisyydellä parkkipaikalta.

Toisaalta Luulammen ladun hiihtäjät sekä Kiilopään rinteistä nauttivat lumikenkäilijät näkyivät valkoista taustaa vasten hyvin. Näin myös leijahiihtäjän, joka näppärästi luovi Kiilopään rinnettä ylöspäin. Vauhdikkaan näköistä touhua!

Kettukurulta jatkoin Eetun kurulle. Tämän kurusysteemin alapäässä on kesällä smaragdinvihreänä päilyvä Pessinlampi. Nyt ihastelin yläpään jylhiä muotoja ja jyrkkiä mustan ja valkoisen rajoja.

Käännyin länteen, kohti Poliisikurua. Matkalla kuljin Poropolku-luontopolun koillisen kääntöpisteen kautta ja hämmästyin. Olin patikoinut Poropolun edellissyksynä, mutta silloin oli pilvinen sää enkä tältä kääntöpaikalta nähnyt mitään. Nyt näin etelässä lähellä Kiilopään ja kauempana Nattaset, ja pohjoisessa Kaunispään!

Poliisikurukin oli komea. Kesäinen lampi on talvella valkea pyöreähkö kenttä, ja sen luota lähtee jyrkänteiden reunustama ränni.

Sitten kävin vielä Ahopään läntisimmällä laella, jonka jälkeen yhytin huolletun ladun. Vasta täällä tapasin jälleen muita ihmisiä. Latua pitkin laskettelin Suomen Latu Kiilopäälle ja ihmettelin, miten lepopäivästä kehkeytyikin upea tunturihiihtopäivä.

Ahopäät ja Kiilopää muodostavat hevosenkengän muotoisen avotunturiselänteen, jonka suussa, juuri metsän suojassa sijaitsee Suomen Latu Kiilopää. Tämä valkea tunturinrinne on täydellinen paikka tunturihiihtelyyn sellaiselle, joka ei ole vapaalaskuguru.

Miellyttävän loivat rinteet eivät vaadi erityisiä laskettelutaitoja ja myös suunnistus on erittäin helppoa. Kun haluaa palata Suomen Latu Kiilopäälle, sen kun laskeskelee poroaidalle, seuraa sitä alamäkeen portille ja hiihtää sieltä merkittyä reittiä tai latua pitkin pihaan. 

 

Kiilopää on paras portti huikeaan Urho Kekkosen kansallispuistoon kesät talvet. Tämä koskee yhtä lailla päiväretkiä kuin usean päivän tai viikon vaelluksia, samalla tavalla merkityille reiteille suuntaamista kuin omille poluille hakeutumista.

Paljon luulin alueen ihanuudesta tietäväni, mutta tämän päivän aikana tajusin, että valtavasti on vielä uutta opittavaa. Kiilopäällä riittää tutkittavaa!

Kiilopään latulenkit

Hiihtovaellusten ja tunturihiihdon lisäksi rakastan latuhiihtoa – hienoissa maisemissa. Lyhyttä pururatalenkkiä en jaksaisi tahkota ympäri, mutta luonnontilaisen metsän tai avotunturin kehystämässä latumaisemassa hiihdän innolla.

Kiilopäältä pääsee loistavan monenlaisille latulenkeille. Jos sää on aurinkoinen eikä mahdottoman tuulinen, kannattaa suunnata avotunturiin, kuten Rautulammen, Luulammen tai Vahtamapään suunnille. Jos sataa lunta tai pilvet makailevat maassa, on syytä pysytellä metsän suojissa, kuten Sivakkaojan tai Rönkönlammen ja Saariselän suunnilla. Niilanpäältä alas Muotkan majalle johtava metsälatu on myös mainio.

[01] Sivakkaojan suunnalla voi tehdä kivan 6,5–12 kilometrin mittaisen pikkuhiihdon metsämaisemissa. [02] Niilanpäällä voi käydä edestakaisin, jolloin matkaa kertyy 8 kilometriä, tai kiertää takaisin Muotkan majan kautta, jolloin taival tuplaantuu.

[03] Luulammen suunnalla lyhyin vaihtoehto on edellä hehkuttamani viiden kilometrin pisto näköalapaikalle, mutta mieluummin kannattaa käydä Luulammen latukahvilalla asti (12 kilometriä) tai kiertää Rumakurun kautta takaisin (19 kilometriä). Luulammen latukahvilalla on uusi yrittäjä, avajaiset olivat 1.2.2020.

[04] Rönkönlammen tulistelutuvan suunnalle voi tehdä 13 tai 17,5 kilometrin rengaslenkin, tai voi jatkaa aina Laanilaan tai Saariselälle asti, jolloin matkaa kertyy jo reilut 20 kilometriä. Nämä ladut kulkevat pääosin metsän suojissa, lyhyttä Ahopäiden läntisimmän osan paljakan ylitystä lukuun ottamatta.

[05] Rautulammen 23-kilometrinen avotunturilenkki on mielestäni Saariselän alueen latuverkoston  kuningas. Tämä on niin kutsuttu luontolatu, eli kapea vain perinteiseen tyyliin sopiva latu, joka kunnostetaan harvemmin kuin leveät baanat. Tämä ei ole joka sään latu, sillä suojatonta avotunturia on kilometrikaupalla! Mutta aurinkoisena päivänä maisemat ylipäänsä paljakassa, ja erityisesti näkymät Sokostille asti juuri ennen Rautulammelle laskua voivat viedä sydämen.

Rautulammen päivätupa paloi maaliskuussa 2019. Uusi tupa toivottavasti rakennetaan, mutta tänä talvena Rautulammella palvelevat palosta säästyneet tulipaikka, puuvaja ja huussi, sekä paikalle pystytetty kankainen suoja.

Jos mieli tekee hiihtää koko päivä, [06] Vellinsärpimän lenkki tarjoaa latuverkoston erämaisimmat tunnelmat. Jos lämmittelyksi käy Rautulammella ja sitten suuntaa Luulammelta Vellinsärpimäojalle ja edelleen Saariselän ja Vahtamapään kautta takaisin, matkaa kertyy pyöreät 50 kilometriä. Rautulammen väliin jättämällä lenkki lyhenee 37-kilometriseksi.

Eivät ladut toki tähän lopu, vaan vieläkin kauemmas voi hihtolenkkinsä ulottaa, kuten hienoon Kulmakuruun nelostien toisella puolen.

infogis.fi/saariselka