Hirvaan kierros

08.09.2021 | Tapani Leppänen

Syyskuun lopulla Salamajärven kansallispuistoa määrittävät ruskan värjäämät suot ja maalaukselliset erämaajärvet. Näihin maisemiin kätkeytyvät maan keskiosan pisimmät vaellusreitit.

Märkä tienpinta imee auton ajovalot syvyyksiinsä, kunnes koko tienoo välähtää niin valkoiseksi, että silmiin sattuu.

Salamoi. Mikä olisikaan sopivampi tapa saapua Salamajärven kansallispuistoon.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Suomi on jakautunut säiden puolesta kahtia. Maan eteläosassa mitataan ennätyksellisiä, yli 20 asteen päivälämpötiloja, kun pohjoisessa odotetaan jo ensilunta. Rajuilma rytisee kahden rintaman välissä.

Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Pohjanmaan ja Järvi-Suomen välisellä Suomenselän vedenjakajalla. Ollakseen keskellä Suomea se tuntuu olevan keskellä ei mitään. Lähimailla ei tahdo olla sellaista taajamaa, jonka osaisi sijoittaa kartalle koulumaantiedon pohjalta. Vai sanooko Kinnula jotain? Kivijärvi? Tai Perho?

Navigaattori tuo kuitenkin perille, ainakin melkein, sillä Koirasalmen luontotuvalle johtavalla hiekkatiellä viimeisetkin palkit katoavat.

Ilmassa on erämaan tuntua.

 

Koirasalmen luontotupa on portti Salamajärven kansallispuistoon. Tämän kaltaisia tukikohtia voisi olla enemmänkin nyt, kun retkeilyn suosio kasvaa. Konseptiin kuuluu mutkatonta hostellimajoitusta ja tietenkin rantasauna.

Paikkaa voisi erehtyä luulemaan hiljaiseksi. Kuitenkin patikoidessamme Hirvaan kierrosta täällä vietettiin Pienen Koirajärven ympäri pitkostetun Vasan kierroksen avajaisia. Viikonlopun aikana paikalla oli kuuleman mukaan useampi sata vierasta.

Vaellusreitillä tapasimme alle kymmenen ihmistä. Suurin osa kävijöistä jalkautuu Koirajärven lähireiteille.

Peuranpolun retkeilyreitistöön kuuluva Hirvaan kierros on 58 kilometrin pituinen rengasreitti, joka kulkee kansallispuistossa ja sen pohjoispuolisilla salomailla. Kävelimme reitin kolmessa päivässä, mutta neljännenkin siihen voisi hyvin varata. Sopivia leiripaikkoja on reitin varrella runsaasti, lyhimmillään vain muutaman kilometrin ja joka tapauksessa alle 10 kilometrin välein.

Kaivovettä on tarjolla Sysyilammen, Pitkälahden, Valvatin ja Pienen Sääksjärven tuvilla sekä Nielujärvellä.

 

Maisemaltaan mieleenpainuvimpia ovat erämaiset suolammet ja järvet.

Yön aikana säärintamat ovat saaneet välinsä selviteltyä. Salamajärvi jää lämpimämmän ilmamassan puolelle, ja ruskaretkelle päästään poikkeuksellisesti kesäkamppeissa.

Salamajärven kansallispuisto on Eteläisen Suomen suurin suoerämaa. Korkeuserot ovat pieniä ja virtaamat vähäisiä. Maisemaltaan mieleenpainuvimpia ovat erämaiset suolammet ja järvet, jotka seuraavat reitillä toisiaan.

Alkumatkaa rytmittävät syksyn väreihin verhoutuneet avosuot ja niiden väliset metsäsaarekkeet. Pitkoksia on kilometrikaupalla ja kansallispuiston alueella ne ovat enimmäkseen hyväkuntoisia tai vasta uusittuja. Puiston eteläosan suomaisemaan saa perspektiiviä kiipeämällä Heikinjärvennevan lintutorniin.

Avosoiden jälkeen saavutaan Sysilammelle, joka on Koirasalmen ohella suosittu aloituspaikka. 700 metrin päässä parkkipaikasta on autiotupa ja peräti kolme varaustupaa. Lyhyen lounastauon jälkeen matka jatkui kohti kansallispuiston nimikkojärveä ja Pitkälahden autiotupaa.

Vaatimaton tupa ei sijaitse kovinkaan idyllisellä paikalla tai edes järven rannassa. Miljöötä voisi kai kutsua jonkinlaiseksi perinnemaisemaksi. Asetuimme kuitenkin taloksi, sillä rannassa oleva telttapaikka oli jo miehitetty.

Istahdimme hetkeksi yksinäisen vaeltajan seuraan ja nautiskelimme rannan tulipaikalla laskevan auringon viimeisitä säteistä.

Salamajärven pohjoispuolella reitti etenee enimmäkseen talousmetsissä. Tämä osuus ei ole verrattavissa kansallispuiston maisemiin, mutta mahdollistaa rengasreitin. Samalla se on hyvä muistutus siitä, miksi kansallispuistoja ja muita suojelualueita perustetaan.

Kovimmillaan kontrasti on Valvatin jälkeen, jossa pieni vanhojen metsien suojelualue päättyy avohakkuun laitaan. Taimikossa etenevän polun varteen on jätetty muutamia yksinäisiä puita joko maisemaa tekemään tai sitä peittämään, joka tapauksessa huonolla menestyksellä.

Maisemallisia helmiäkin löytyy. Tämänkin osuuden parasta antia ovat kuvankauniit suolammet ja järvet. Ahvenlammen laavu on kauniilla paikalla. Syksyn värien reunustama Lehtosenjärvi on upea ja lukeutuu koko kierroksen kohokohtiin. Sen jälkeen tulevat Sääksjärvet, joista Pienen Sääksjärven rannalla saunoimme ja vietimme retken toisen yön uudenkarheassa vuokratuvassa.

 

Koirasalmen rantasauna kuuluu niihin, joita mainostetaan maailman parhaina.

Jos Hirvaan kierroksen alkuosan maisemaa määrittivät avoimet nevat, puistoon palatessa sukelletaan itäosan vanhoihin metsiin. Ennen sitä saavutaan lintujärvenä tunnetulle Nielujärvelle ja sivutaan pikaisesti viljelysmaita.

Koirajoen aarnialue on suojeltu vuonna 1912. Se kuuluu kansallispuiston rajoitusosaan, jossa reitiltä ei saa poiketa lintujen pesimäaikaan 1.3.–15.7.

Pitkään koskemattomana säilyneen havupuuvaltaisen metsän yleisilme on ruskaviikollakin vihreä. Kilpikaarnaisten mäntyjen ja hopeanhohtoisten kelopuiden latvat tuntuvat hipovan taivasta, jonka kannella maakotka liitelee omissa korkeuksissaan. Tuon tuosta kelopuita koputtelee tikka. Maan kamaralla varvikot notkuvat puolukkaa.

Koirajokea seuraillen tullaan Pyydyskosken komealle laavulle. Täällä Hirvaan kierros risteää kansallispuiston eteläosia kiertelevän Vaatimien kierroksen kanssa.

Koirasalmelle matkaa on jäljellä lyhintä reittiä nelisen kilometriä.

Koirasalmen rantasauna kuuluu niihin, joita mainostetaan maailman parhaina. Tällä kertaa sen pehmeiksi kehutut löylyt jäävät osin arvoitukseksi, kun edellisen vuoron saunoja on lämmittänyt saunan sata-asteiseksi.

Paikka on joka tapauksessa upea. Retken hiet huuhtoutuvat Pienen Koirajärven viileään veteen, jonne laskeudutaan suoraan saunan terassilta.