Hiihtäjän talvi

30.11.2022 | Sauli Herva

Hiihtäjän talvi alkaa ja loppuu kesällä. Monipuolisuutensa ansiosta hiihto lyö laudalta kaikki muut luontoliikunta- ja talviulkoilulajit. Laduilla, murtomaissa ja takarinteillä vain mielikuvituksen puute voi asettaa rajoja harrastamiselle. Hiihto on kuninkaiden laji.

Intohimoisesti maastohiihtoon suhtautuvat harrastajat eivät läheskään aina malta pysyä lajistaan erossa edes kesällä, saati syksyllä lumen tuloa odotellessaan. Kausi on varsinkin pohjoisessa pitkä ja talvimieli aina lumivalkoinen.

Kilpisjärven juhannushiihtojen jälkeen kilpailuhenkisimmät saattavat jatkaa kamppailuaan rullasuksilla tai vaikkapa erilaisten suohiihtojen merkeissä.

Totta puhuen sulan maan aikaista märillä jängillä hiihtoretkeilyä suunnitellaan joidenkin elämyspalvelutahojen toimesta jo ainakin puolivakavissaan. Eikä suotta suolla, sillä suohiihto niin lajina kuin ympäristönäkin on useimmille jännittävä ja ennen kokematon.

Jotkut luontokuvaajat ja muuttohaukkoja rengastavat lintuharrastajat ovat toki vedelleet vuorotahtia iät ajat vetisiä aapasoita ristiin rastiin, mutta heidän kaltaisiaan hiihtäjiä ei taatusti ole paljon.

Yhtä kaikki, samanlaisia hiihtohulluja jokainen.
 

Tavallisempi tapa jatkaa vanhaa tai aloitella uutta maastohiihtokautta on luopua suksista, mutta samalla sauvoista kiinni itsepintaisesti pitäen.

Maastohiihtäjälle sopivia lajinomaisia kesäharrastuksia ja oivallisia kuntoliikuntamuotoja voivat olla sauvakävely ja -vaellukset, sauvarinne sekä rullahiihto ja sauvaluistelu.

Tavalliset tallaajat ja urheilullisesti orientoituneet hiihtäjät viihtyvät sauvat käsissä hieman eri tyyleillä. Sauvakävely- ja vaellukset sopivat kaikille, mutta sauvarinne, rullasukset ja sauvaluistelu ovat enempi kovakuntoisten ja taitavien harrastajien heiniä.

Joka tapauksessa maastohiihtäjän talvi alkaa hyvissä ajoin ennen lumen tuloa. Urheilupiireissä sanotaan, että tosi maastohiihtäjät tehdään jo kesällä.

Viimeistään hiihtokauden alkua odoteltaessa kannattaa kuntoreiteille ja retkipoluille suunnata sauvat kädessä ainakin kahdesta syystä.

Ensinnäkin ylävartaloon on hyvä saada jo harjoitusta, mutta toinen hyvä syy on liukkaus – eritoten maastopolkujen juurakoilla ja pitkospuilla. Nastapohjaisia lenkkikenkiä voi kernaasti suositella syksyn ja lumettoman talven ulkoliikuntaharrastuksiin.

Suorituskykyisyyttä sen sijaan kannattaa tavoitella sauvarinteestä. Tiukat vedot vastamäkeen kehittävät vauhti- ja maksimikestävyyttä.

Kehon kaikki lihakset sekä hengitys- ja verenkiertoelimistö kuormittuvat yhtä aikaa ja saavat paremmin harjoitusta kuin ehkä missään muussa lajissa tai harjoitusmuodossa. Maltillisilla lyhyillä ja terävillä vedoilla herkistetään puolestaan kehon hermolihasjärjestelmää.

Ensilumelle tai ainakin tekolumen laduille päästään yleensä viimeistään marras-joulukuussa. Lapissa latureitit ovat auki ja uusia avataan päivä päivältä lumisateiden mukaan. Yleensä viimeistään joulun ja vuoden vaihteen tienoilla ladut ovat auki kaikkialla.

Alku- ja keskitalven kuntoreiteillä ollaan riippuvaisia latuvaloista, ellei viitsitä hankkia kunnollista otsavaloa hämärän metsän pimeitä latuja varten. Valot päällä hiihtoa kannattaa kokeilla, näkemys harrastusmahdollisuuksista voi avartua aimo loikan.

Murtomaita puhkovat retkihiihtäjät puolestaan suuntaavat liukulumikenkänsä ja eräsuksensa lumimetsiin ja takamaihin otsalampun tai kuutamon kajon valaistessa sinivalkoharmaata kaamosmaisemaa. Mikään ei ole yhtä fantastisen hienoa kuin hiihdellä kaamoskuutamossa pitkin poikin lumierämaita.

Avotunturiinkin voi hiihtoretkelle jo lähteä, mutta siniharmaassa maisemassa olematon kontrasti on riskitekijä, joka kannattaa tiedostaa. Maitopullomaisemissa eräskin varomaton retkisuksilla sujuttelija on horjahtanut kurun reunalta monttuun.

Pahimmillaan tilanne voi olla hengenvaarallinen.

Talvipäivän seisauksen jälkeen päivä pitenee. Jouluna kukon askelin, tapanina tamman laukkaa ja loppiaisena sen hullukin jo huomaa, sanottiin ennen vanhaan. Tammikuussa talven selkä vääjäämättä taittuu kohti lumitalven parhainta hiihtokautta.

Tavoitteellisilla kuntohiihtäjillä ja kilpakuntoilijoilla voi vanhan vuoden loppuun mennessä kertyä matkamittariin satoja latukilometrejä. Parhaimmilla harjoituspäiväkirjan lukemat huitelevat jopa toisella tuhannella.

Maltti on kuitenkin valttia ja kohtuus hyve myös maastohiihdossa. Fiksumpi tapa saattaisi olla tuntien kuin kilometrien kirjaaminen. Päähuomio kannattaisi kohdistaa mieluummin harjoittelun laatuun kuin määrään.

Yksipuolinen kilometrien metsästys kääntyy helposti monotonisiin pitkiin lenkkeihin, junnaavaan tyyliin ja ylikuntoon. Liika latuinto johtaa helposti muihinkin ongelmiin. Ylikunto haittaa hiihtäjää itseään, mutta laturaivo kaikkia.

Helmikuun ja koululaisten hiihtolomien lähestyessä lumitalvi on varmimmillaan. Latureitit ovat auki. Umpihanki on pehmeää ja syvää ennen kevättalven ensimmäisiä suojasäitä. Tuntureissa tuuli on piiskannut hangen kovaksi ja kantavaksi.

Toisinaan voi olla kireitäkin pakkaspäiviä pohjoisen talvien dramaattisesta lämpenemisestä huolimatta. Yleensä hiihtokelit ovat kuitenkin ihan samasta syystä aivan loistavia. Rannikon tuntumassa voi olla liian lämmintä, vesisateista ja aika usein jopa lumetonta.

Talvilomaa tammikuulla voi kernaasti suositella kaikille lumipulaa poteville, ja eritoten kaamosmasennuksesta ja työuupumuksesta kärsiville. Etätöiden aikakaudella työpisteen siirto Itä- tai Pohjois-Suomeen ei sekään ole lainkaan hullumpi ajatus.

Latvalintujahdissa asetta selässään kantavat ja ahkiota perässään kiskovat eräretkeilijät ovat tietty ihan oma rotunsa talven hiihtomiesten ja -naisten joukkonsa.

Kausi on pitkä ja talvimieli aina lumivalkoinen.

Päämäärätietoiset kilpakuntoilijat viimeistelevät kuntohuippua talven kohokohtina oleviin massahiihtotapahtumiin. Umpihankihiihto huopakumisaappaat jalassa vanhanaikaisilla tervasuksilla tuo kivaa vaihtelua harjoitteluun ja on sopivasti palauttavaa aerobista harjoittelua rankkojen vauhti- ja maksimikestävyyslenkkien jälkeen.

Vähemmän kilpailuhenkiset kuntoilijat ulkoilevat laduilla omia aikojaan joskus pitkiäkin lenkkejä kukin tyylillään. Aika monet osallistuvat laturetkille ja massahiihtoihin pelkästään sosiaalisista syistä. Yhtä kaikki, samanlaisia hiihtohulluja jokainen.

Jouten kulkijat talviretkeilevät ahkion kanssa ihan muuten vain pelkästään rentoutuakseen. Tai kenties jonkinlaista vapaudentunnetta metsästääkseen.

Päivänvalon lisääntyessä ja kevään edistyessä ahkiojampat suuntaavat talvituntureihin monta päivää ja jopa viikkoja kestäville erävaelluksille. Usein tavoitellaan jotakin nimenomaista kohdetta, kuten Haltin valloitusta tai jonkin tietyn ennalta määritellyn taipaleen taittamista.

Hyvänolontunne tavoitteiden saavuttamisesta voi kantaa pitkällekin ehkä ei niinkään vapaudentunteen täyteisessä normiarjessa.

Joskus pitkillä ahkiohiihtovaelluksilla voi olla toisenlaisia tavoitteita. Jos pulkan päällä on porontalja ja sen alta pilkistää jääkairan terä tai varsi, on intohimoisia pilkkimiehiä liikkeellä. Aika todennäköisenä tavoitteena saattaisivat hyvinkin olla punakylkiset raudut, tunturijärvien arvostetut villiruokakalat.

Vähän vähemmän erähenkiset retkeilijät rientävät hiihtämään päiväreput selässä kirkkaan aurinkoisille maalis-huhtikuun kevätladuille ja tuntureihin.

Repuista löytyy yleensä ainakin aurinkorasvaa ja vähän evästä, makkaraa laavutulilla tulisteluun ja termospullo kuumaa kahvia, teetä tai kaakaota.

Saattaapa joillakin hurjimmilla löytyä aurinko- ja suksivoidepurkkien seasta pieni pullollinen sitä miestä väkevämpää sytytysnestettäkin.

Tunturihiihtäjien tavoitteena voi olla jonkin läheisen tunturihuipun valloittaminen tai jokin muu mielenkiintoinen maisema- ja maastokohde.

Huipuille yritetään päästä, mutta jyrkkiä nousuja ja varsinkin laskuja usein pelätään. Aina nopein ja helpoin reitti ylös tai alas ei ole suorin. Pitkillä viistolaskuilla lähes kuka tahansa pääsee alas lähes mistä tahansa, jos vain osaa mieltää reitinvalinnan oikein.

Erähenkiset telemark- ja vapaalaskijat puolestaan voivat taittaa hiihtämällä aika pitkiäkin taipaleita ihan vain päästäkseen parhaille mestoille ja lumille pari hyvää siivua vetäisemään.

Toisin kuin retkihiihto-orientoituneet tunturihiihtäjät, vapaalaskijat hakeutuvat tarkoituksella nimenomaan jyrkkiin mäkiin.

Hiihtolomien seutu ja niiden jälkeinen maalis-huhtikuu pääsiäisen tienoille ja ohikin on myös massahiihtojen aikaa. Vähintään joka viikonloppu jossakin päin Suomea kilpaillaan matikannahkoissa ja lappu rinnassa räkä poskella.

Endorfiinilatausten tuomat hyvänolontunteet voivat olla sitä luokkaa, että innokkaimmilla kuntokilpailijoilla saattaa olla vaikeuksia ehtiä kaikkiin kisoihin edes mukaan, mihin mieli hirveästi haluaisi.

Viimeistään vapun seutu ja äitienpäivän tienoot huhti-toukokuussa ovat hankihiihtojen aikaa. Korkealle kevättaivaalle kiivennyt aurinko porottaa jo siihen malliin, että ilman yöpakkasia kesäkelit tulisivat ehkä etuajassa.

Nimenomaan yöpakkasten ansiosta talven kaikkein huikeimmat hiihtokelit voivat monien hämmästykseksi olla vasta toukokuussa. Teräshanget voivat niin kovia, että luistelusuksilla, läskipyörillä tai potkureilla pääsee metsässäkin ihan mihin tahansa.

Hankihiihto Haltille ja takaisin (> 100 km) onnistuu ainakin hyväkuntoisilla suksella sujuttelijoilla helposti päiväseltään.

Ennakkoluulottomimmat vapaalaskijat ovat alkaneet tiedustelemaan vielä myöhäisempiä hiihtoajankohtia syrjäisiltä ja varjoisilta kururinteiden lumenviipymiltä. Ei ole lainkaan harvinaista enää touko-kesäkuussakaan törmätä tunturissa sukset repussa ja monot jalassa haahuilevaan epämääräiseen artistijoukkioon.