Herkutteluvaellus Haltille

05.09.2023 | Jouni Laaksonen

Lähdimme poikain kanssa perinteiselle ruskavaellukselle syyskuun toisella viikolla Käsivarteen. Yllättäen saimme samalla kertaa sekä ruskan että ensilumen. Alavilla mailla saimme astella punaisilla matoilla, ylemmillä alueilla oli lunta puoleen saapasvarteen asti kahlattavaksi.

Jo linja-auton ikkunasta näimme, että nyt osui ajoitus kohdilleen. Ruska oli aivan parhaimmillaan, tunturikoivut liekehtivät keltaisena ja maaruska välkehti punaisena. Oli syyskuun 11. päivä, kun jäimme kyydistä Kilpisjärvellä.

Nousu Tsahkalille vaati hikipisaransa, mutta jälleen kerran tämä ensimmäinen tunturijärvi ihastutti. Vaikka ei pidemmälle jaksaisi tai olisi aikaa, ainakin Čáhkáljávrille kannattaa Kilpisjärveltä patikoida.

Näkökentän etualalla suurin osa tunturikoivuista oli pukeutunut keltaiseen, mutta osa syvän oranssiin. Vaivaiskoivuilla pukukoodi puolestaan oli enimmältään punainen, mutta osin oranssi. Čáhkáljávri lainehti sinisenä, ja heti järven takana kohosi pystyjyrkkänä ylväs Saana.

Saanan vasemmalla puolella horisonttia koristi Norjan puolen teräväpiirteinen lumihuippuinen vuoristo.

Aikamme maisemaa ahmittuamme jatkoimme loivempaa kapuamista. Pystytimme leirin Muurivaaran itäpuolen notkoon pienen lammen rantaan.

Čáhkáljávrilla ruska oli aivan yhtä komeaa kuin viikkoa aiemmin.

Ystäväni Jussi on ruoka-alan ammattilainen ja se näkyy vaellustemme menuissa. Kaupan valmisruokia emme näillä reissuilla syö, vaan Jussi kuivaa aineksia pitkin vuotta ja loihtii meille mainiot murkinat. Ensimmäisen illan päivällisemme oli kerrosannos: lautasen pohjalle pilkottiin kylmäsavulohta, tämän päälle tuli kuuma, Koskenlaskija-pohjainen juustokastike ja ylimmäksi sitruunanmakuisia perhosmakaroneja. Makaronien kanssa kattilassa kiehui kuivattuja kirsikkatomaatteja, joista tuli makeita suupaloja.

Aamulla telttamme olivat kuurassa. Sinitaivaan alla oijustimme Kalottireitille, jota pitkin patikoimme ensin Saarijärvelle lounaalle ja illaksi Kuonjarjoen autiotuvalle.

Reissukaverini Jussi ja Sami ovat sekasyöjiä. Minä en arjessani syö lihaa, mutta näillä ruskaretkillä Jussi on ruokapäällikkö ja syön halulla sitä mitä tarjolla on. Ei Jussi toki kaikkea ruokaa kanna, vaan hän valmistaa ruokapaketit, jotka jaotellaan kunkin kolmen rinkkaan tasapuolisesti.

Hauska on ollut huomata, miten kasvissyönnin aatetta on hieman ujuttautunut mukaan. Jo klassikoksi muodostunut meksikolainen ilta oli tänä iltana vegeversio: tacoveneet nyhtökaurasta, erilaisista pavuista, chilistä ynnä muusta valmistetun täytteen kera.

Linjurissa olimme seuranneet sääennustetta aavistuksen epäuskoisina. Aurinkoisessa t-paitakelissä kolmannelle vaelluspäivälle povattu lumimyrsky tuntui hieman kaukaa haetulta, mutta Kuonjarjoen aamussa näimme meteorologien olleen täsmälleen oikeassa. Kun oven avasi, sai heti lunta kasvoilleen. Märkää valkoista oli jo useita senttejä maassa ja lisää tuli vaakatasossa.

Meillä oli syysvaellukselle sopivat varusteet eli jokaiselta löytyi riittävästi vaatteita, mukaan lukien pipo ja hanskat. Kahdet housutkaan eivät tänään olleet liikaa. Työnnyimme aamiaisen jälkeen polulle. Isompia taukoja ei myräkässä tehnyt mieli pitää, vaan rinkan lantiovyötaskuun ja takin taskuihin pakatut suklaat ja muut välipalat olivat tärkeitä.

Kun laskeuduimme Gahperusvárrin kupeelta 250 metriä alemmas Meekon laaksoon, palasimme hetkeksi talvesta syksyyn. Laakson pohjalla sade tuli vetenä ja nautimme lounaan Meekon autiotuvassa katosta ja seinistä kiitollisina.

Jatkoimme matkaa, ja Pitsuskönkään tienoilla syksy vaihtui jälleen talveksi. Vesiputous oli toki komea, mutta säätila vaikuttaa maisemakokemukseen. Muutaman valokuvan jälkeen matka jatkui rivakasti.

Pitsusjärven autiotuvalla oli tungosta. Kovan tuulen kera pyryttävä märkä lumisade ei houkutellut telttailemaan, vaan kaikki lähiseudun vaeltajat olivat tehneet saman päätöksen: hirsiseinien suojaan.

Hyvin mahtui 12 retkeilijää kymmenen hengen tupaan. Toisten huomiointi onnistui kitkatta. Pari seuruetta mahtui yhtä aikaa kaasulieden ja kamiinan avulla ruuanlaittoon ja syömäpuuhiin. Kun katon rajaan ripustettu takki tai housut kuivahti, se otettiin pois eli tehtiin tilaa jonkun toisen märemmälle vaatekappaleelle.

Meidän päivällisemme oli spagettia oivallisen kastikkeen kera. Soosissa oli ainakin oliiveja, härkää ja karpaloita, mutta tarkempi resepti jääköön Jussin salaisuudeksi.

Lumisade jatkui läpi yön ja aamulla hankea oli yli nilkkaan. Vaeltajia oli liikkeellä melko runsaasti ja kun emme aivan ensimmäisinä olleet heränneet, umpihankeen ei reitilleä tarvinnut puskea – ennen kuin iltapäivällä. Harmaan taivaan alla nousimme hiljaksiin ylös Govdajohkan vartta oranssipäisiä tolppia seuraten. Muutamaa sataa metriä kauemmas ei nähnyt, pilvet leijailivat sankkoina ja matalalla.

Kalottireitiltä Haltin autiotuvalle johtavaa sivupistoa ei kukaan ollut myräkän jälkeen kävellyt, ja tuuli oli kasannut paikoin yli polven paksuisia kinoksia. Vajaan kilometrin etappi tuntui pitkältä, mutta sitä makoisampi oli sytyttää tuli tuvan kamiinaan. Kamiinalla porisi illalliseksi suuri kattilallinen lammaspataa: perunaa, lammasta, kasviksia ja oliiveja.

Seuraava aamu valkeni kirkkaampana. Pilviverho rakoili ja kun pääsimme liikkeelle, Halti ja muut tunturit näkyivät jo. Jätimme rinkat reitin risteykseen ja jatkoimme päiväretkivarustuksella Suomen korkeinta pistettä kohti.

Kiittelimme niitä vaeltajia, jotka olivat huiputtaneet Haltin eilen. Syvimmät kinokset ulottuivat puoleen reiteen. Meillä oli valmis ura, ja luultavasti nousu oli jopa helpompi kuin kesällä, sillä nyt osa kivikosta oli lumen alla.

Ahman jäljet piristivät ylämäkeämme.

Olin käynyt Haltilla kahdesti aiemmin: toukokuun lopussa ja joulukuun lopussa, molemmat kerrat hiihtäen. Kun Jussi ja Sami esittivät Haltia ruskakohteeksi, ajattelin että on mukava päästä näkemään Halti sulan maan asussaan.

Se näky jäi odottamaan tulevia reissuja, Haltilla oli aivan täysi talvi.

Kirjoitimme nimemme vieraskirjaan rajapyykillä 303B ja ihailimme maisemaa. Ensilumen koristama suurtunturien maa oli huikean kaunis. Päivän mittaan sää sen kuin parani. Aurinkolaseja tuli ikävä, kun mollukka porotti siniseltä taivaalta ja hohti valkoisesta hangesta.

Rinkkojen luona keittelimme auringonpaisteessa thaimaalaisen keittiön sävyttämän nuudelilounaan ja jatkoimme sitten kohti Pitsusjärveä. Govdajohkan varressa aurinko oli sulattanut suurimman osan lumesta ja palasimme jälleen syksyyn.

Govdajohkan vesiputous oli tässä säässä vielä hienompi kuin eilen. Putouksen alapuolella huomasimme nyt myös erikoisen kallion: päältä kallio oli sileä, mutta kylki näytti kuin jättiläinen olisi vääntänyt kiviainesta nyrkkipyykin tapaan ja sen jälkeen hiidenkirnun tapainen hierrin olisi vielä kovertanut pyöreää muotoa.

Pitsusjärvellä maa oli tänään lähes lumeton eli maaruskan puna oli paljastunut. Samaan aikaan vastarannan tunturit olivat upeasti valkoisia.

Seuraavana päivänä erkanimme hetkeksi. Minä halusin tehdä hieman lisälenkkejä, kun taas Sami ja Jussi patikoivat suoremmin Meekon varaustuvalle. Ensimmäinen kohteeni oli Pitsusjärven eteläpään kivikaarre. Ennen sotia rakennettu poroerotuskaarre on mainio nähtävyys! Pyöreän aitauksen halkaisija on satakunta metriä ja muurimainen rakenne on pääosin säilynyt oikein hyvin.

Kulttuurihistoriallinen nähtävyys on vain kilometrin päässä Kalottireitistä, mutta hyvin harva taitaa käydä sitä ihmettelemässä. Maastokartalla on muinaisjäännöksen merkki ja teksti Kivikaarre, eli paikalle on sikäli helppo suunnistaa. Mutta tuo kilometri on polutonta kivikkoa.

Seuraavaksi halusin nähdä Pitsuskönkään eli Bihčosgoržin länsirannalta. Kalottireitti kulkee itäreunaa, mutta olin aikanaan nähnyt vastarannalta otetun valokuvan, jossa kuvakulma oli mielestäni vielä parempi. Kahlasin joen yli könkään yläpuolelta ja sainkin mieleisiäni kuvia.

Jatkoin alavirtaan Nimismiehen kämpälle ja edelleen Urttašjoen yli. Jos Bihčosjohkan kahlauspaikka olikin vaatinut hieman haeskelua, Urttašjoesta oli helppo astella yli. Kohteenani oli nyt Bierfejávrin kivikaarre. Samalla huomasin, että poromiesten ja rajavartijoiden Meekonvaaran länsipuolelta kiertävä varsin kivikoton mönkijäura on oiva vaihtoehto Kalottireitin edestakaisin tallaamiselle. Haltille mennessä tai palatessa voi hyvin kulkea tätä kautta, jos vedenkorkeus on normaali eli Bihčosjohkan kahlaus onnistuu.

Bierfejávrin kivikaarre on vielä hieman Pitsusjärven aitausta laajempi kivimuuri. Otin hatun pois päästä: valtava urakka on entisvanhoilla poromiehillä ollut rakentaa aitaus.

Bierfejávrilla oli muutenkin komeaa. Tämä oli mahtava syyspäivä, poutainen, tyyni ja leppeä. Kaikkea kehystivät lumirinteiset tunturit ja siellä missä ei ollut harmaata louhikkoa, mustikanvarvut hehkuivat heleänpunaisina.

Bierfejohkan varressa oli laajalti kivetöntä, tasaista maastoa, johon olisi ollut soma pystyttää teltta. Teltan oviaukon olisi voinut sijoittaa antamaan Meekonvaaran, Gahperusvaaran tai Saivaaran pahtaseinämäiseen näköalaan päin oman halunsa mukaisesti.

Meekon varaustuvalla odotti yllätys. Minut komennettiin ensi töiksi keksimään oma osuuteni tapas-lautaselle, jollainen odotti jo pöydän keskellä. Kaavin rinkkani uumenista ja pihamaalta mitä pientä keksin, mutta toiset olivat odotellessaan ehtineet olla luovempia. Alkupaloiksi nautimme muun muassa kuivaliha-puolukkavartaita, omena-inkivääripatukan palasia voin, salamin ja kuivasipulin kera, Koskenlaskija-aprikoosi-oliivi-vartaita ja näkkileipää ruohosipulituorevoin ja suolatun cashew-pähkinän kanssa.

Pääruuaksi Jussi oli hauduttanut karhupadan. Karhunlihan lisäksi suuressa kattilassa oli porissut perunasuikaleita, suolakurkkua ja karpaloita, kaikki tietenkin itse kuivattuja. Ja kun vatsa jo pullotti ja huusi armoa, keittiönurkkauksessa valmistui vielä suklaatiramisu-kakku. Varmuudella tulivat päivän aikana kulutetut energiavarannot täytetyiksi.

Aamulla värikäs syksy pyyhittiin jälleen pois. Pilvet makasivat 800 metrissä, esimerkiksi Saivaaraa ei näkynyt lainkaan. Ylempänä pääsimme jälleen kahlaamaan lumessa.

Meekon laakso tarjoaa yhden Suomen upeimmista maisemista, mutta minun makuuni väli Meekolta Kuonjarjoen kautta Saarijärvelle on hieman piirteetön hyvälläkin säällä, saati sitten sumuisena lumisadepäivänä, jollainen meille nyt osui. Kun jäin valokuvaamaan jotain ja muut menivät kauemmas edelle, he olivat kuin sumuun katoava aavejuna.

Millä mausteilla Jussi loihti kuivatusta kaalista ja jauhelihasta sekä makaronista niin maittavan lounaskeiton?

Nukuimme viimeisen yön Saarijärvellä ja aamulla aikamatkailimme jälleen talvesta syksyyn. Čáhkáljávrilla ruska oli aivan yhtä komeaa kuin viikkoa aiemmin.