Geoparkin vesillä

07.09.2022 | Sauli Herva

Ristiin rastiin vesistöaluetta seikkaileva kirkkovene vei soutajat tällä kertaa Saimaa Geoparkin maisemiin, Käyhkään kanavalta Lohikoskelle ylävesille ja Pihlajaveden norppasokkeloihin.

Soutuporukan kokoontumisajo tapahtui aiemmilta retkiltä tutuksi tulleella ja hyväksi havaitulla vanhan kellotapulin parkkipaikalla Savonlinnan Kirkkoniemessä. Tänne souturetki tulisi lopulta päättymään.

Reissukamppeet mukanaan kymmenkunta soutajaa kiipesivät pikkubussiin ja suuntasivat kohti Sulkavaa ja Ruokolahtea.

Vekaransalmen näköalasillalla, Turun rauhan jälkeisellä Ruotsin ja Venäjän valtapiirien rajalla pysähdyttiin ihastelemaan henkeä salpaavia järvimaisemia. Telataipaleella ihmeteltiin venäläisten 1790-luvulla rakentamaa sotakanavaa.

Soutajien perusleiri seuraaviksi päiviksi sijaitsi Koskelan luomumaitotilan ”Pihamummolassa” Sulkavan Lohikoskella.

Tilaesittelyjen, taloksi käymisten, herkullisten kotiruokien, makoisten rantasaunalöylyjen ynnä muiden ylenpalttisen vieraanvaraisuuksien jälkeen soutuseikkailun lähtöpisteeseen Ruokolahdelle Käyhkään sotakanavalle päästiin vasta aamulla.

Kutveleen, Käyhkään, Kukonharjun ja Telataipaleen kanavat rakennettiin aikoinaan oikoreiteiksi turvaamaan Lappeenrannan, Kärnäkosken ja Olavinlinnan välistä Saimaan laivaston huolto- ja viestiliikennettä.

Puumalan salmi, ainoa luonnollinen vesireitti ja kulkuyhteys linnoitusten välillä oli tuolloin Ruotsin kontrollissa ja valvonnassa.

Aikoinaan Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmään sisältyneeseen Saimaan sotavarustukseen kuuluvat neljä ikivanhaa sotakanavaa yhdessä muodostavat tänä päivänä Suvorovin kanavareittinä tunnetun suositun melonta- ja vesiliikenneväylän.

Sotakanavat kantavat linnoitustöitä johtaneen venäläisen sotasankari A. Suvarovin nimeä. Marsalkka lienee yksi harvoista sotapäälliköistä koko maailmassa, joka ei hävinnyt ainoatakaan käymäänsä taistelua.
 

Ennakkoluulottomimmat pääsivät kokeilemaan lehmien lypsämistä.

Kirkkovene laskettiin sillankorvasta sotakanavaan ja kymmenen retkeläistä asettui airoihin soutajien pakoille. Peräsimeen tarttui lähialueiden nykyisyyden ja menneisyyden ja Saimaa Geoparkin perin pohjin tunteva Koskelan luomumaitotilan vanhaisäntä, haapion veistäjä ja tarinaniskijä Esa Repo.

”Lohikosken Väinämöisellä” oli asiaa Saimaan geologisesta historiasta siihen malliin, että Heikinluodonselällä soudettiin harhaan. Sen sijaan, että olisi otettu jyrkkä oikea kohti Kukonharjun sotakanavaa, jatkettiin suoraan. Pieni ja harmiton pummi paljastui vasta Ruokolahden ja Puumalan rajalla Virtasensalmessa.

Maksasaarenselällä rantauduttiin ensin Riihoniemeen tutkailemaan Maksasaarenselän kivikautisia kalliomaalauksia, ja toisen kerran Hiekkaniemeen vanhaan sisävesilaivalaituriin munaiselle kivikautiselle asuinpaikalle evästelemään.

Saimaan tunnetuin asukas norppa suvaitsi näyttäytyä soutajille ensimmäisen kerran Rajakivenselällä. Muikunselällä pienellä luodolla puolestaan kalasääksi istahti alueen tietäjillekin ennestään tuntemattomaan pesäpuupetäjään.

Lohilahteen rantauduttiin juuri sopivasti ennen alkuillan ja illan ukkosia. Luomutilan vanha emäntä Arja-Riitan loihtimaa savumuikkupäivällistä, saunomista ja muurinpohjalettujen ahmimista eivät edes ajoittain rankat sadekuurot haitanneet.

Seuraavat kaksi päivää kirkkovene harhaili Lohikoskella ylävesillä, missä vedenpinnat kimmeltävät vajaat kymmenkunta metriä Saimaan tason yläpuolella.

Aamupäivä vierähti kuitenkin kävelyretkeilyn merkeissä Koskelan luomumaitotilan perinnebiotooppilaitumilla ja Lohilahden kulttuuriympäristöissä, mm. kirkossa, kesätorilla ja ikivanhalla viljaa ja sähköä paikallisille omistajilleen jauhavalla myllyllä.

Iltapäivän kuluessa koluttiin Juurikkaselkä, ylävesistä eteläisin sen perukoilla sijaitsevaa jääkauden aikaista erikoista suppamuodostumaa, Pussinpohjaa myöten. Lohikosken laiturirannassa päästiin tyypittämään Reporetkien haapiota.

Illalla tehtiin tuttavuutta suomenkarjan ynnä muiden lehmien kanssa Koskelan luomumaitotilan nuoren emännän Kukka-Maarian opastuksella.

Ennakkoluulottomimmat pääsivät kokeilemaan lehmien lypsämistä, mikä ei enää nykymaailmassa ole kovinkaan monelle ihan tuttua juttua. Ehkä juuri siksi se on herättänyt luomumaitotilan vierailijoissa yllättävän paljon mielenkiintoa.
 

Julunkiven alla on luontoäidin muovaama jännittävä kivikattoinen laavu ja tulistelupaikka.

Toinen ylävesi päivä kuljailtiin Nälkösalmen, Honkasten sekä Kala- ja Kutuvesien sokkeloissa ennen rantautumista Likastenjärven itäpäähän, mistä autokuljetuksella siirryttiin saunomaan ja herkuttelemaan Aino ja Sauli Tiaisen vieraiksi Kiviapajalle soutuseikkailun seuraavaan majapaikkaan.

Lohikosken ylävedet ovat kapeikkoineen, majavan pesineen, lumpeen kukkineen ja koskikorentoineen luonteeltaan kaiken kaikkiaan harvinaisen erämaisia.

Yhtenä erikoisuutena ja luonnon nähtävyytenä on 12,5 m korkea ja ympärysmitaltaan 55 m kokoinen Julunkivi, yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista. Julunkiven alla on luontoäidin muovaama jännittävä kivikattoinen laavu ja tulistelupaikka.

Maiseman kokonaiskuvaa muokannut geologinen erityispiirre on puolestaan se, että muinaisten Pohjois-Karjalan ja Säämingin jääjärvien vedet purkautuivat aikoinaan suurella rytinällä juuri Lohikosken kautta Etelä-Saimaan jääjärveen.

Neljäs ja viides soutupäivä risteiltiin norppaopas ja soutukonkari Paavo Immosen kotikonnuilla Pihlajavedellä. Pikku naskalista asti alueella liikkunut luonnontuntija on kevätlaskennoissa kolunnut alueen luodot ja lahdelmat läpikotaisin.

Vesille laskettiin entisestä uittorannasta Likaistenlahdelta. Särkilahdenselältä soudeltiin mukavassa myötätuulessa kohti Tetriselkää. Kalmaluodoilla tutkailtiin majavien pesäkekoa ja Tetriniemessä, uimisen ja evästelyn lomassa jääkauden jälkeisiä Saimaan eri kehitysvaiheissa syntyneitä ikivanhoja muinaisrantoja.

Salosensalmessa norppa suvaitsi näyttäytyä soutajille toisen kerran. Joskus harvoin joku utelias hylje voi tulla ihan lähietäisyydellekin. Yleensä vesiretkeilijät pääsevät kuitenkin näkemään vain pinnan yläpuolelle pulpahtavan pään, norpan tankatessa hengitysilmaa ennen seuraavaa sukellusta omaan vedenalaiseen maailmaansa.

Kiviapajalla Aino-emännän taikomat pitopöydät notkuivat herkuista aivan samaan malliin kuin Lohilahdessakin.

Mahdotonta on edes yrittää laittaa emäntiä paremmuusjärjestykseen, niin jäätävän hyvää kotiruokaa saatiin molemmissa paikoissa.

Varhain aamulla ja vatsat pullottaen aloittaen viimeinen päivä saatiin soutaa suotuisassa laitamyötäisessä. Matka joutui, vaikka voimavaroja tarvittiin enemmän ruokien sulatteluun kuin airojen kiskomiseen konsanaan.

Hoikansaaren hienoille rantakallioille pysähdyttiin jaloittelemaan, mutta Linnosaaren hiidenkirnua ei ehditty tutkailla kuin veneestä pikaisesti. Taivaanrannassa väijyi uhkaavan näköisen synkkä ukkospilvi.

Navakoituva tuuli alkoi Savonlinnaa lähestyttäessä velloa selkävesiä jo vaahtopäiksi, kun Uuraansalmesta törmättiin suin päin Olavinlinnan kivimuuriin. Kauppatorilla sipaistiin hätäiset lörtsyt huiviin.

Kirkkoniemeen evakuoiduttiin nipin napin ajoissa, juuri ennen kuin kaunista säätä koko viikon suonut Saimaan taivas repesi lohduttomiin rankkasateisiin.

Juttua korjattu 12.9.2022: Saimaalla ei ole Kukonsaaren kanavaa vaan Kukonharjun kanava.