Dronningrutan majesteettisissa maisemissa

07.09.2020 | Marinella Himari

Tiesitkö, että yksi Pohjois-Norjan upeimmista maisemista ei suinkaan löydy Lofooteilta, vaan Vesterålenista, Støn leirintäalueen kupeesta alkavan luontopolun varrelta.

Pohjois-Norjassa, Nordlandin läänissä sijaitsevaa Vesterålenia on aivan syystä tituleerattu Lofoottien pikkusiskoksi.

Maakunnasta löytyy taivasta halkovia teräviä vuoria, kirkasvetisiä vuoristojärviä, vehreitä niittyjä ja niillä paimentavia lampaita, upeita luontopolkuja sekä unohtumattomia maisemapaikkoja Norjanmeren taa painuvien auringonlaskujen ikuistamiseen.

Etenkin Andøyn, Bøn, Hadselin, Sortlandin ja Øksnesin kunnista koostuvan pitkän saariryhmän pohjoispäässä majailevan Støn rannikkoalue on kaunista ja kuvauksellista seutua, jonka moni turisti vielä tietämättään sivuuttaa.
 

Norjan kuningattaren mukaan ja maan 10 parhaan vaellusreitin listalle nostettu Dronningruta (The Queen’s Route) lunastaa kaikki nimensä asettamat lupaukset. Polku johdattaa päiväretkeilijän majesteettisiin maisemiin läpi turkoosien laguunien, vehreän rinnemetsikön sekä auringon paahtaman ylängön.

Reitin puolessa välissä pääsee ihailemaan maisemaa, joka salpaa hengityksen – vuorten sylissä lepäävät neljä järveä uinuvat kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa, ainoana seuranaan ohi kulkevien retkeilijöiden kaihoisat katseet. Voiko mitään näin kaunista ollakaan?

Reitin kulkemiseen on hyvä varata useampi tunti.

Noin 15 kilometrä pitkä Dronningrutan rengasreitti kannattaa aloittaa rannan myötäisesti Støn leirintäalueen pihalta, sillä polun jyrkimmät osuudet ovat miellyttävämpää kiivetä kuin laskeutua. Vaikeimpien osuuksien avuksi on kuitenkin pystytetty köysirata, jonka punotusta kaiteesta kannattaa pitää lujasti kiinni huippua kohti noustessaan.

Saattaa kuulostaa hurjalta, mutta silti tällä polulla tapaa niin lapsiperheitä kuin hyväkuntoisia iäkkäämpiäkin retkeilijöitä.

Norjan reittimerkinnät tuntuvat noin muutoinkin hieman poikkeavan Suomen mallista, sillä monet Suomessa vaikeiksi määriteltävät reitit olisivat täällä korkeintaan keskivaikeita. 
 

Aivan reitin alusta, vajaan kilometrin päässä Støn leirintäalueelta sijaitsee Skipssandin turkoosi laguuni, jonka matalassa rantavedessä on mukava pulahtaa viilentämään kehonsa ennen sykkeitä nostattavaa päiväretkeä.

Skipssand on myös paikallisten suosima telttailualue, joten mikäli sinulla on aikaa, pystytä majoite yöpymistä varten ja käy pulahtamassa raikkaaseen meriveteen vaelluksen päätteeksi ennen tai jälkeen leiri-illallisen.

Reitin rantaosuudella voi kauniiden vuoristomaisemien lisäksi ihastella myös meriluonnon asukkaita: taivaalla viilettäviä merikotkia, uteliaita hylkeitä sekä saukkoja, jotka leikkivät Norjanmeren sileiksi hiomilla rantakivillä. Ota mukaasi kiikarit, sillä täällä tavataan myös paljon pyöriäisiä.

Kuumana päivänä ensimmäisen juomatauon voi pitää laavulla, joka sijaitsee lyhyen matkan päässä Skipssandin hiekkarannasta. Laavu ei voi majoittua, sillä sen penkit ovat kapeat ja katoksen alla oleva maa on hyvin kivinen. 

Odotus palkitaan, kun preeriamainen ylänkö on ylitetty.

Laavulta reitti jatkuu ohi kuvauksellisen tupasvillapellon sekä kapean kannaksen, joka on erottanut pienen järven merestä. Järven välittömässä läheisyydessä sijaitsee muutamia mökkejä (kuka onnekas saakaan viettää täällä kesäpäiviään!), joiden vierestä polku nousee jyrkästi ylös vuorenrinnettä.

Vaellussauvat ovat suositeltavia, sillä niistä saa ylämäkeen kiivetessä hyvin tukea. Venkura polku on myös paikoitellen hyvin kapea, joten pidä silmällä mahdollisesti vastaan tulevia retkeilijöitä. 

Hurjat korkeuserot saavat sykkeet nousemaan, mutta silti hyvä peruskunto riittää. Muista varata mukaan hieman evästä ja tarpeeksi vettä, sillä polun varrella ei ole vedenottopisteitä tai puroja.

Reitin kulkemiseen on hyvä varata useampi tunti. Minun tapauksessani kuudesta kahdeksaan, sillä pysähdyin valokuvaamaan maisemia vähän väliä.

Norjalle ominaiset, mahtipontiset merimaisemat avautuvat jo heti ensimmäisen nousun jälkeen. Kannaksen erottaa alhaalla laaksossa selkeästi. Maisema Vesterålenin “merialpeilta”, kuten aluetta leikkisästi kutsumme, on upea. 
 

Harmaantunut, puinen tienviitta ohjaa kahteen suuntaan: Nyksundiin tai kohti Kjølen–Stø:tä.

Tällä samaisella Langøyan saarella sijaitseva Nyksund oli vielä 1900-luvun alussa kalastajien ja veneiden turvasatama. Tuohon aikaan paikka oli pienestä koostaan huolimatta myös yksi Pohjois-Norjan suurimmista kalastajakylistä.

Kylän kohtaloksi kuitenkin koitui elinkeinotoiminnan siirtyminen viereiseen Myren kaupunkiin sekä siitä johtunut autioituminen, kunnes paikka herätettiin henkiin uudelleen vuosia myöhemmin turisteja houkuttelevaksi kesänviettokohteeksi.

Jos minulta kysytään, Nyksundin kylään kannattaa tehdä päiväretki autolla, sillä maisemareitti itse kohteeseen on elämys, tuosta pienestä Teksasin henkeen rakennetusta kylästä puhumattakaan.

Jatkan siis tällä kertaa matkaani kohti Kjølen–Stø:tä.

Vaikka kesä on Norjassakin lämmin, korkealla huipuilla tuulee usein. Päiväreppuun kannattaakin pakata kevyttä kuorivaatetta tai lämmin paita.

Ja vaikka vaelsin näissä maisemissa keskikesän auringon alla, myös merinovillaisille hansikkaille tuli hetkellisesti käyttöä, sillä sankka pilvi valui toviksi vuorten ylle laskien lämpötilaa monta astetta. 

Reitillä sijaitseva komea ylänkö on täynnä toinen toistaan mahtavampia telttapaikkoja. Jos olisin tiennyt tämän, olisin saattanut pystyttää leirin ja jäädä nauttimaan maisemista hieman pidempään. Ehkä sinä teet niin kun saavut tänne?

Dronningrutan korkein kohta, Finngamheia, kohoaa 448 metriin merenpinnasta. Nousua koko reitillä kertyy hulppeat 1 400 metriä, minkä vuoksi välillä saattaa joutua myös kävelemään sankkojen pilvien läpi. Polulta ei kuitenkaan tarvitse pelätä eksyvän, kunhan seuraa kiviin maalattuja punaisia T-merkkejä, jotka ovat norjalainen tapa merkitä reittejä.

Odotus palkitaan, kun preeriamainen ylänkö on ylitetty.

Vuoren päältä avautuu satumaisen kaunis, syvän laakson ja neljän vuoristojärven muodostama maisema yli jääkauden muovaamaan jylhän luonnon kauas Norjanmeren horisonttiin asti. Notkelman pohjalla lepäävät pilvenhattarat ovat pysähtyneet paikoilleen. Ja niin olen minäkin.

Reitin loppuosa jatkuu ylä- ja alamäkeä takaisin leirintäalueelle. Matkan varrella merikotkat liitelevät ylläni, ja jään vielä hetkeksi ihmettelemään kallion reunalle rakennetun sääaseman avaruudellisia muotoja.

Jos työskentelisin täällä, haluaisin ehdottomasti yövuoroon ja tuijottamaan Vesterålenin saariston ylle aukeavaa yön mustaa ja silti tähtikirkasta valtamerta.