Black Friday vs. vihreä vuosi

29.11.2019 | Marinella Himari

Kulutustottumukset muuttuvat kuin itsestään, kun muuttaa yhteisöön, jossa ihmiset harjoittavat omavaraisuutta. Black Fridaytä ei tule ikävä.

Kuten edellisessä kolumnissa Viriiliä elämää Norjan syrjäseudulla kirjoitin, tuntuu, että omavaraisuutta harjoittavat ihmiset ovat muita halukkaampia auttamaan ja tukemaan toisiaan. Väitteeni näkyy etenkin vaihdantataloudessa: sienet ja perunat käyvät päikseen turskan kanssa, ja kotona keitetyt mehut sekä hillot vaihtuvat villasukkiin.

Ovatpa valuuttana toimineet myös rieska, kuivakala, savurautu, lampaanliha, kananmunat ja polttopuut. 

Black Fridayn ja Cyber Mondayn ollessa jälleen ajankohtaisia olisi meistä jokaisen hyvä hiljentyä hetkeksi miettimään, mitä elämänsä ja olemisensa tueksi todella tarvitsee. Mielipuolisten hyvien tarjousten edessä on helppo sokaistua ja ajatella, ettei pärjää ilman sitä parempaa jotain, uudempaa jotain — tai mikä typerintä — ettei pärjää ilman kolmatta tai neljättä jotain. Enää edes kaksi ei riitä, pitää olla monta.

Vaikka maan hintataso Suomen palkoilla Norjassa asuvalle on kallis, omiin kulutustottumuksiin ja niiden vapaaehtoiseen leikkaamiseen on vaikuttanut kaikista eniten muutto luonnon keskelle. Uskon vakaasti, että mitä lähemmäs metsät, purot, joet, notkot, vuoret ja tunturit itseään päästää, sitä vahvemmin haluaa pitää huolta itseään ympäröivästä elintilasta.

Kun eilen autoimme ystäväpariskuntaa muutossa, saimme kiitokseksi valtavan palan kuivattua poronlihaa. Minä sen sijaan leivon aina kerralla enemmän (vain ruisleivät ostan ja tuon mukanani Lapin leipomoista), jotta voin viedä höyryävän bostonkakun, hiivaleivän tai sämpylöitä naapurille, jolta saimme taannoin ison pussillisen puolukoita ja kanttarelleja.

Kalastusluvan maksettuaan tunturijärvet ja niiden mahtavat raudut ja taimenet ovat vain lyhyen jalkapatikan päässä. Viljeltyyn, täiseen, matoiseen, sairaaseen, kassissa kasvaneeseen Norjan loheen sen sijaan en koske pitkällä tikullakaan — eikä sinunkaan pitäisi. Suosi suomalaista särkeä, ahventa, siikaa ja lahnaa, joka on savustettuna taivaallista ja erinomainen joulupöydän herkku.

Ulkona liikkuminen ja harrastaminen sekä huoltaa mieltä ja kehoa että tuo ravintoa ruokapöytään. Myös ne takapihan harrasteena aletut laatikkoviljelmät saattavat vielä jonain päivänä kasvaa omiksi perunapelloiksi, joiden reunoilla itää ja versoo porkkanaa, sipulia ja mansikoita. Entä miltä pieni kasvihuone kuulostaisi? Tai kanala? Kot—kot—kot!

Meidän, entisten metsästäjä-keräilijöiden, tulisi tietää, että maailman upeat luontokohteet sekä retkeilyn ja meille kaikille yhteisen tulevaisuuden voi pelastaa vain kulutustottumuksia muuttamalla, vaikka totta on, etteivät yksilötason teot nosta Suomea suosta.

Omaa käytöstään muuttamalla tietää kuitenkin tekevänsä oikein ja paremmin, minkä vuoksi haluan uskoa, että oikein ja paremmin tekeminen myös vaikuttaa elämän laatuun ja sitä kautta omaan onnellisuuteen. Ja onnelliset ihmiset tunnetusti tekevät kaikkien kannalta parempia valintoja.

Vain palaamalla takaisin luontoon — kotiin, joka on aikojen saatossa unohtunut — me, entisten metsästäjä-keräilijöiden haamut tai nykyihmiset, voimme pelastaa tämän maailman.