Arktisen laidalla

02.03.2020 | Matti Mela

Kaldoaivi kuuluu arktisten palsasoiden vyöhykkeeseen.

Kaldoaivin erämaa-alue muodostaa Utsjoen itäosan. Tämä ylänkö ikivanhoine ja mataline tuntureineen sijaitsee mäntyrajan pohjoispuolella ja sitä voidaan jo siksi pitää arktisena alueena. Tunturikoivikkoa esiintyy edullisissa, kasvupaikoissa, kuten tunturien etelärinteillä, jokilaaksoissa ja emäksisten kivilajien alueella.

Kaldoaivi kuuluu myös arktisten palsasoiden vyöhykkeeseen.

Kaldoaivin tunturiylängöllä koivikkoa esiintyy laikuttain sopivissa olosuhteissa.

Kun Kaldoaivista katsoo itään tai pohjoiseen, horisontin täyttävät Norjan jyrkät tunturit. Siellä näyttää vallitsevan todellinen arktinen elämänmeno. Näkymä hieman hämää, koska eivät Varangin tunturitkaan kovin korkeita ole, yleensä alle 500 metriä kuten Kaldoaivissakin.

Nuoremman vuoriston paljakka-alueet ovat kuitenkin laajat, monin paikoin tundra alkaa jo meren rannalta ilman koivikoita. Pienikin siirtymä pohjoiseen voimistaa myös alueen arktista luonnetta. Samoin jo 100 metrin korkeuserolla on merkitystä.

Kaldoaiviin, kuten muuhunkin Utsjoen luontoon, säteilee Norjan hieman arktisempien olosuhteiden läheisyys. Kiinnostavaa on seurata esimerkiksi pohjoisen naalitilanteen kehittymistä näillä naapurialueilla. Varangin alueella on pieni pesivä naalikanta, jota on tuettu eläinten siirroilla Keski-Norjan luonnontarhoista. Helposti vaeltavana eläimenä samoja yksilöitä on tavattu myös Utsjoella, vaikkakaan pesintää ei ole vielä tapahtunut sitten vuoden 1996.

Seuraava sopulivuosi Kaldoaivin puolella voi jo muuttaa tilanteen. Kaldoaivin arktisuuden ongelmana on metsävyöhykkeen ja sen lajiston läheisyys.

Paljon puhuttu ilmaston kehitys tekee Utsjoen arktisesta reuna-alueesta kaksin verroin mielenkiintoisemman seurattavan, ja loivapiirteisenä Norjaa helpomman käyntikohteen varttuneemmallekin kulkijalle.