Aloita talviretkeily takapihalta

01.12.2021 | Terhi Ilosaari

Talviretkeily on vaativaa, mutta onneksi sen voi aloittaa vaikka omalta takapihalta.

Rinkka pakattuna, teltta huolimattomasti mukaan sitaistuna tähyilen eteisessä kohti kenkiäni. Istahdan hetkeksi ja havahdun avaamaan korvani. Talo paukahtelee. Seinät kertovat virheestä sääennusteessa. Mittari asettuu -40°C tienoille usean vuorokauden ajaksi.

Pihalta voi pinkaista sisälle, mutta aikomuksenani on testata niin taitoja kuin varusteiden toimivuuttakin takapihan talviretkellä telttaillen ja kokemukseni sekä varusteideni huomioiden puolet tästä pakkasesta olisi juuri sopivasti.

Hiihdän kymmenen metriä kotioveltani, lasken varusteet lumiauran muovaaman minivuoriston juurelle ja ryhdyn tamppaamaan sukset jalassa teltalleni tanteretta. Hiki nousee huomaamatta ihon pintaan, vaikka sitä olisi talviretkellä hyvä vältellä.

Arktisten seikkailijoiden ohjeita noudattaen loisin ensitöinäni ankkurin yhdelle teltan nurkalle varmistaen majoitteen pysymisen tuulen sijaan omanani. Pihalla, pakkasauringon paisteessa on onneksi aikaa ihmetellä. Olen paatunut riippumattoretkeilijä, mutta vahvan tietoinen puuttomien seutujen kutsusta. Siksi opettelenkin nyt telttailua kotipihan kinoksissa, lainateltan avulla, etten olisi pian epätoivoinen ensikertalainen tunturituulessa.

Kupoliteltan kangas asettuu mukavasti vasta luodulle tontilleen, mutta telttakaaret retkottavat elastiikkaa vailla. Sujautan kaaret takkini sisälle, jotta kaarten sisällä kulkevat kuminauhat lämpiäisivät. Kaivan kiiloille valmiita uria ja poljen polkuja leirini läheisyyteen kaaria lämmitellessä.

Odottelu ei tuota tulosta. Nöyrin mielin siirryn sisätiloihin kaaria ihmettelemään. Tuvan lämmössä tokenevat toimiviksi.

Mietin tulenko saamaan niitä ennen juhannusta kinoksesta irti.

Löystytän teltan narut, kaivan telttakiiloille poikittaiset urat hankeen, painelen kiilan lumiuran pohjalle, peitän syvennyksen ja tallaan lumen tiiviiksi, jotta ankkuri varmasti pitäisi majani aloillaan koko tuuliseksi ennustetun yön ajan. Lumi kovettuu nopeasti ja kiilat asettuvat yllättävän tiiviisti hankeen.

Mietin tulenko saamaan niitä ennen juhannusta kinoksesta irti.

Kaarien kanssa toilaillessa unohdan kaivaa teltan eteen porrassyvennyksen. Porrassyvennystä suuremman unikuopan kaivuu väijyy mielessä, kun pohdin, miten olisin toiminut, jos kaariongelma olisi ilmennyt tositoimissa, eikä kuminauha olisi ollut elvytettävissä.

Testitelttailuni todellisuudentuntua lisäisi, jos rakentaisin leiriä pimenneessä illassa pitkän retkipäivän jälkeen. Kiristyvä pakkanen ja kömpelyyttä ylläpitävät rukkaset luovat hetkeen sopivan vaikeusasteen, kun opeteltavana on monta talvitelttailijan perustaitoa.

Jos talviset retket suuntautuvat leutoina öinä suojaisiin metsiin, riittänee 3-vuodenajan teltta mainiosti. Lähimetsää tai takapihaa lukuun ottamatta tulee telttavalinta tehdä aina huonointa mahdollista keliä ajatellen.

Talvella telttailevaa vaanii kosteus ja siksi kriittisin katse on hyvä kohdistaa tuuletusaukkoihin – toimivathan, vaikka liepeet olisivat tiiviisti hangen alle taiteltuina? Nihkeys muuttuu talvella nopeasti raakuudeksi.

Tunneli-, kupoli- vai geodeettinen teltta? Kun tunneliteltan pystyttää nenä tuulta vasten, kestää se tuulessa kupolitelttaa paremmin ja tarjoaa absideineen paremmat säilytystilat varusteille ja kokkailulle. Geodeettinen teltta on tyypillisesti tunnelitelttaa painavampi, mutta risteilevine kaarineen toimiva ratkaisu olosuhteisiin, joissa teltta on saatava nopeasti käyttöön ja kiilojen kiinnitys on mahdotonta.

Talvitelttailijan manööverejä helpottavat kesäversioita järeämmät talvikiilat, joiden päihin kannattaa sitoa värikäs naru, jotta löytyvät kinoksen kätköistä. Entäpä jos ei ole lunta, johon ankkurin hautaisi? Ekspertit pakkaavat mukaan jääruuvit, pilkkimiehen vinkki on napata matkaan nippu järeitä nauloja.

Jos retket suuntautuvat armottomien tuulten tai merkittävien lumikuormien maille, on syytä varmistaa telttakaarten kestävyys. Joidenkin telttamallien kaarten taskut ovat riittävän leveät kahdelle kaarelle.

Jonkun luottokaveri on suuri telttapussi, johon majoite kaikkine osineen sujahtaa vaivatta kankeidenkin rukkasten avustamana. Pussi pitää karkailevat narut poissa ahkion alta.

Toisen rutiini on taitella koko telttakangas makuualustoinen päivineen ahkioon päällimmäiseksi.

Tärkeintä loppuelämän talvitelttaa valitessa on ymmärtää, että tämäkin hauskuus tulee viemään mennessään. Siksi ensimmäisille retkille kannattaa lainata tai vuokrata talvimajoite ja kerätä hiljalleen ymmärrystä itselleen tärkeimmistä ominaisuuksista.

Viisauksista viis, retken on syytä talvellakin olla ennen kaikkea lystiä!

Tiedän olevani tälläkin retkellä itse tärkein akkuni, patteri ja lämmönlähde, jota kylmä kuluttaa yllättävän nopeasti. Kaikkein tärkeintä on miettiä, miten pidän tämän akun ladattuna. Siksi viisaat neuvovat syömään vielä ennen makuupussiin pujahtamista. Pieni jumppakaan ei tekisi pahaa, mutta olen jo ihan valmis makkara.

Sujautan pussin jalkopäähän lisävaatekerroksen aamua varten sekä kaasupullon. Käden ulottuville, lapasen suojiin kaappaan kännykän ja otsalampun. Kaikki akut kaipaavat lisälämpöä pakkasyössä.

Päivä on karannut iltayöksi teltan kanssa touhutessa. Todellisella talvivaelluksella sulattelisin vielä tunnin ajan lunta juomavedeksi, mutta nyt keikahdan uneen kengässä nukkuvan termoksen turvatessa aamun kahvivettä.

Pötkötän pakkasessa, kymmenen metrin päässä makuuhuoneestani. Hetki ennen unen saapumista mietin, mitä pihan lukuisat jänikset tuumaavat reiteilleen ilmestyneestä punaisesta möhkäleestä.

Olen paatunut riippumattonukkuja, nukkunut talviöitä taivasalla ruoko- ja havupedillä, laavun suojissa ja riippumatossa, mutta teltassa nukkuen tämä on ensimmäinen talviyöni.

Jääprinsessa sisälläni väittää, että makuualustan alla on lukuisia lumiherneitä. Pakkanen tepastelee esteittä sisään makuupussini kauluksesta. Unentokkuraisin käsin hamuilen makuupussin kiristysnarua epäonnistuen toistuvasti. Nukahdan vain herätäkseni jälleen hytinään. Yö on levoton ja kylmä.

Aurinko levittää pihan hangelle timanttiniityn. Pitkällä talvivaelluksella levittelisin makuupussini ensi töikseni kuivumaan. Nyt keskityn tutkimaan pussin ominaisuuksia. Järeä talvipeti on odottanut vuosien ajan laatikossa todellista talviseikkailua.

Aamun valo paljastaa kauluksen kiristyksen haurastuneen. Kiinnitän katseeni myös lämpöarvoihin ja tajuan pussin sisällön muuttuneen pussiakin enemmän. Pussia ostaessa oli -15 °C kai tuntunut ääriolosuhteelta.

Ilokseni toinen testini kohde, talvikaasu, toimii moitteetta. Kuuma kahvi hätistää hytinän ja mieli siirtyy tuleviin seikkailuihin. Vielä en toivota itseäni tervemenneeksi tunturiin, vaan suunnittelen lisääväni seuraavaan piharetkeen hiihtolenkin ahkion kanssa ja iltaan ulkona kokkailua, pakkastakin toivotan tervetulleeksi muutaman asteen lisää. Makuupussivajetta paikatkoon tuplapussiratkaisu.

Talviretkeilyssä korostuu kaikessa tekemisessä etukäteen ajattelu. Kesällä voi istua paljain käsin varustekasassa ja ihmetellä. Talvella jokaisen liikkeen on hyvä olla tietoinen. Harjoittelu muovaa rehauksen hiljalleen rutiiniksi, kaaos vaihtuu kauneudeksi.

Viisauksista viis, retken on syytä talvellakin olla ennen kaikkea lystiä! Takapihalle tampatulta tantereelta voi aina luikkia sisälle ja nauraa vuosien päästä konkarin ottein omille tunaroinneilleen – ehkäpä jossain tunturissa.