Ahman asunnoilla

02.03.2022 | Pertti Koskimies

Pertti Koskimies on kohdannut luonnonvaraisen ahman neljästi. Latu&Polku-lehden kolumnissaan hän asettaa mittasuhteisiin suurpetoihin kohdistuvaa vihaa.

Suurempaa mässäilijää ei ole, puolet lehmästäkin se ahmii kerralla ja oksalla väijyy hevosia, poroja ja peuroja.

Näin Linnén apostoli, kasvitieteilijä Carl Peter Thunberg kuvasi ahman ruokatapoja aikansa käsityksin 224 vuotta sitten.

Petohysteriassa vedotaan vieläkin uskomuksiin, vaikka tietoa olisi taskunpohjan kännykässäkin. Samassa lauseessa leuhkitaan luontosuhteella ja väitetään, että suureen ja pääosaksi asumattomaan Suomeen ei mahdu kolmeasataa sutta.

Kolme neljännesmiljoonaa koiraa kyllä ahdetaan kaupunkikopperoihinkin. Sohvasusi ei pelota, vaikka se tappaa suomalaisen tai kaksi joka vuosi. Metsäsusi on syönyt vain Punahilkan isoäidin ja pari äärimmäistä poikkeusyksilöä pikkulapsia 140 vuotta sitten. Silloin ei ollut kauriita, viimeinen hirvi ja liki kaikki muukin sudenruoka oli ammuttu ja lapset yksin paimenessa.

Ei ole karhunkaan elämäntehtävä väijyä marjamummoja. Yli 3 500 suomalaista on voittanut loton päävoiton, mutta yksi kuollut karhun kynsissä 150 vuodessa. Karhu ei edes uhittele ihmiselle, jolla on ämpäri, ääriharvoin pyssy kädessä touhuavallekaan.
 

En pelkää petoja, vaan öyhöttäjiä.
 

Olen kulkenut yli 50 vuodessa yksin kymmeniä tuhansia kilometrejä itäisen maanäären syrjäperillä, joilla petoja elää ennätystiheässä, nähnyt sadat tuoreet jäljet ja 18 yksilöä, useamman kaikkia neljää lajia. En pelkää petoja, vaan öyhöttäjiä.

Pyssymiehet ja petopelkoiset pyrkivät sanelemaan, miten monta suurpetoa maassa saa asua. Suomen riistakeskus sorvaa petohävitykselle selityksiä, joita oikeuslaitoskin kumoaa laittomina.

Ahmoja ei edes suomalainen pelkää, mutta niitäkin halutaan hävittää.

Ahmasta koituu porotaloudelle tappioita saman verran kuin mitä maksaa kilometri moottoritietä tai kolmasosa eritasoliittymästä. Maksan mieluummin villipedosta kuin kohta päättyvän autonpalvonnan irvokkaista muistomerkeistä.

Sattuman suostuttelu luvuttomilla umpiluontotaipaleillani itärajalta Tenolle on palkittu viidellä upealla ahmalla.

Ensimmäinen rapsutti korvaansa Kuárvikozzan rinteessä neljän päivän patikalla Muotkatunturien sydämen kotkanpesälle. Kolmas karkasi kinosten kätkemästä louhikosta Hammastunturissa, neljäs ja viides jolkottivat Patvinsuon perukoilla. Siellä osuin ahman asunnolle tässä talvennavassakin nuoren lintutytön kanssa.

Tunturissa näen ahmanjälkiä joka reissulla, suksenlatuja tuskin koskaan.

Kakkosahma oli iki-ihme. Kesäilta asettui haukkamarssilla Kaldoaivissa, kun viereisellä louhikolla vilahti jotain. Otin kameran, toverini loikkasi lohkareille, samassa suistui säikähdyksestä. Murina järisti järkäleitä, jäälattia rapisi kynsistä. Kohta kivenkolossa näkyi ahman jalka, kurkisti kuono ja silmät. Asetuin kuvaamaan puolen metrin päähän, mutta ovensa sulusta suuttunut isäntä syöksähti kahdesti silmille. Lensin pelästyksestä persiilleni.

Häpesimme häirintää, nostimme rinkat selkään ja toivotimme ahmalle turvallista taipaletta.

Juttua editoitu 21.3. Korjattu susien kautta aikain tappamaa lapsimäärä. Aikaisemmin ilmaus oli pari paimenpoikaa, nyt pikku lapsia.