Aavan laidalla

07.06.2019 09:52 | Raija Hentman

Avara maisema koukuttaa: meri, järvenselkä, tunturipaljakka, peltolakeus, aapasuo. Suomessa, Euroopan runsassoisimmassa valtiossa, sijaitsevat euraasialaisen esiintymisalueensa monimuotoisimmat aapasuot.

Nämä luonnon palapelissä erittäin merkitykselliset luontotyypit sijaitsevat usein kulkuväyliltä syrjässä, ja pohjoiseen porhaltavat matkailijat eivät malta poiketa niillä.

Soita ei pidetä kiinnostavina, ja usein ne on koettu jopa uhkaaviksi.

Soita ei pidetä kiinnostavina, ja usein ne on koettu jopa uhkaaviksi ja arvaamattomiksi – eihän suo ole kunnolla metsää eikä kunnolla vettä. Soilla liikkuvissa usvissa on nähty liehumassa haltijat ja suon henget. Toisaalta suot ovat antaneet monipuolisia luonnonantimia.

Kolme upeaa aapasuota eri puolilla pohjoisinta Suomea ovat luonnoltaan ja historialtaan erilaisia, mutta hienoja esimerkkejä lajissaan.

Martimoaapa Simossa ja Keminmaalla on näistä kolmesta suurin. Martimoaavan–Lumiaavan–Penikoiden suojelualue kattaa 134 neliökilometriä. Pohjoisessa ja luoteessa Penikat kohottelevat huippujaan, muinaisen vuoriston tyviä.

Suojelualueen eteläosissa Martimojärvi ja sen kylkiäinen Pikkujärvi peilaavat taivasta. Martimoaapa on nimestään huolimatta koho- eli keidassuo. Sen vetisimmät rimmikot ja lammet järvien lounaispuolella ovat hanhien, joutsenten, kurkien ja kahlaajien suojapaikka.

Siellä, syrjässä pitkospuilta, Martimo-ojan niittypirtti odottaa harvalukuisia kulkijoita. Alkuperäinen pirtti antoi suojaa heinäntekijöille. Palanen pirtin tilalle pykättyyn tupaan tiensä löytävät metsästäjät ja marjastajat, talvella joku kulkija nostaa suksensa seinää vasten.

Martimo-ojan länsipuolella aukeaa komea Lumiaapa, jonka avaruutta voi ihailla retkeilyreitiltä. Toinen laaja aapakokonaisuus, Simoskanaapa, sijoittuu pääosin itäosiin, Sompujärventien itäpuolelle. Suojelualueella on useita muita aapasoita, ja niiden välisiä metsäsaarekkeita.

Martimoaavan–Lumiaavan–Penikoiden alueella on ollut muutakin kuin soihin perinteisesti liittyvää toimintaa. Kieltolain aikaan pirtujobbarien palkkarengit kuljettivat kymmenen litran pirtukanistereita reitillä, jonka alkupää oli rannikolla Maksniemessä ja päätepiste Rovaniemellä.

Myös kansalaissodan aikoihin, kun Saksassa sotilaskoulutuksen saaneet jääkärit saapuivat Suomeen, yksi reiteistä kulki näillä main. Siitä muistuttaa Keski-Penikan juurella Jääkärikämppä. Kämpän vieressä on myös laavu.

Suokokonaisuutta halkoo noin kolmentoista kilometrin retkeilyreitti Sompujärventien varrella sijaitsevan parkkipaikan ja pohjoisessa Kivaloiden paikoitusalueen välillä. Reitin varren lintutornista voi kiikaroida Martimoaavan runsasta lintuelämää. Laavut sekä Koivusaaren ja Saunasaaren autiotuvat tarjoavat yösijaa.

Valittavana on Sompujärventien päässä myös kaksi muuta reittiä: kolmen kilometrin lasten luontopolku lintutorneineen sekä yhdeksän kilometrin järviaavan reitti, joka kulkee alussa yhtämatkaa retkeilyreitin kanssa ja loppumatkasta lasten luontopolun kanssa. Martimojärven rannalla laavu palvelee kummankin polun kulkijoita.

Teuravuoman Telatie Kolarissa ei ole kovinkaan kaukana Ylläsjärveltä, siis mainio kohde Ylläksen matkailijoille. Teuravuoman–Kivijärvenvuoman alue on osa Natura 2000 -verkostoa ja kuuluu myös kansainväliseen Ramsar-kosteikkojen suojeluohjelmaan.

Noin 58 neliökilometrin suoalueella on mittaa lounaasta koilliseen noin 14 kilometriä ja lännestä itään noin 7 kilometriä. Nimikkoaapojen lisäksi alueeseen kuuluu Taipaleenvuoma.

Nykykulkijan tuo kylille tiuha tieverkosto, mutta menneinä vuosisatoina aapa-Lapin harvoja kyliä yhdistivät vesireitit, kärrytiet ja polut.

Kurtakon ja Venejärven kylien välille rakennettiin vuonna 1878 Venäjän keisarillisen senaatin rahoituksella telatie eli pitkospuureitti. Sitä pitkin kuljetettiin postia, käytiin kauppa-asioilla ja kuljettiin niittämään jokivarsien luhtaheinää. Kuusitoista vuotta sitten tehtiin aapojen ja metsäsaarekkeiden poikki reitti yhdistämään Teurajärven kylä Telatiehen. Pisimmillään kylien väli on 13 kilometriä, lyhimmillään 9 kilometriä.

Tervanpolttoa varten kylien miehet keräsivät ja pilkkoivat tervaskantoja ja kasasivat pilkkeet tervahaudoiksi, joiden polttaminen oli monipäiväinen tapahtuma. Nykyisin metsäsaarekkeiden puusto on pääasiassa yli 200-vuotiasta kuusikkoa.

Soiden rimmiltä ja lammilta on pyydystetty monet sorsalinnut ja lihavat hanhet. Yksi Iso-Kivijärven heinäladoista on siirretty Särkijärven luhtaa kasvavan suon laitaan, jossa se heinähaasion seipäiden kanssa muistuttaa niittykulttuurista. Särkijärveä ympäröivän suon valtiaat, komea kurkipariskunta, protestoivat äänekkäästi suopursu- ja hillamättäiden välissä tarpovaa kulkijaa. Kauniit ruostevillat keinahtelevat tuulessa.

Kylien väliset reitit yhtyvät Särkilehden laavulla. Laavuineen (4), lintutorneineen (2) ja tulentekopaikkoineen (1) sekä suoluontoa ja siihen liittyvää ihmistoimintaa valottavine tauluineen mainio kohde vaikka yöretkelle.

Viiankiaapa Sodankylän pohjoispuolella on ihana helmi. Nelostieltä, Moskuvaaran tienhaarasta, kertyy Viiankiaavan parkkipaikalle muutama kilometri.

Lähes 66 neliökilometrin suokokonaisuus muodostuu aapa- ja keidassoista, letoista, korvista, rämeistä, huurresammallähteistä sekä luonnonmetsistä. Viiankiaavan pohjoisosan 7,1 kilometrin mittainen luontopolku opastaa suon saloihin. Polun varrella sijaitsevat lintutorni, Särkikoskenmaan laavu ja kota Viiankijärven rannalla. Lyhyempi reitti (4,3 km) oikaisee suoraan kodalle. Suon etelälaidalla on Tanhua–Savukoski tieltä opastus toiselle, 1,7 kilometrin mittaiselle luontopolulle.

Aapasuon kauneus mykistää ensikertalaisen – varsinkin alkukesästä, kun raatteiden valkoisten kukintojen ja suokukkien vaaleanpunaisten pienten ruukkujen matto on leväytetty aavan peitoksi. Silloin avaruuden täyttää kahlaajien, kurkien, joutsenten ja lukemattomien muiden lintujen äänet. Viiankiaavan 90 lintulajista 23 kuuluu Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin.

Ennen suojeluaan suoalue oli vahvasti osa ympäröivien kylien elämänpiiriä. Heinäaikaan lähdettiin päivä- ellei viikkokausiksi jänkäniityille eväät mukana. Siellä nukuttiin rankisten suojissa heinäladoissa ja niittypirteissä, päivät huhkittiin siipiviikatteen ja haravan kanssa. On alueella aikoinaan tehty hakkuitakin, ja Yliljoella uitettu tukkeja.

Ne eivät ole kuitenkaan olleet sellainen uhka Viiankiaavan luonnolle, kuin Sakatti Mining-yhtiön suunnitelmat maanalaisen kaivoksen perustamiseksi. Anglo American -kaivosyhtiön tytäryhtiö havittelee kupari- ja nikkeliesiintymien hyödyntämistä. Kaivoksen avaaminen edellyttäisi kaksikertaisesti suojellun Viiankiaavan Natura-suojelun osittaista purkamista, jollaista ei aiemmin ole tehty. Siitä muodostuisi ennakkotapaus.

Maan päälle tulisivat vesienhallinta- ja käsittely-, sisäänkäynti-, rikastamo-, välivarastointi- ym. alueita, tiestöä, putkistoja, laitoksia, varastoja ja varikoita.

Kannattaa kiirehtiä Viiankiaavalle.

luontoon.fi/martimoaapa

luontoon.fi/teuravuoma-kivijarvenvuoma

luontoon.fi/viiankiaapa