7 vinkkiä aloittelevalle snorklaajalle

29.05.2024 | Jonna Saari

Moni meistä on snorklannut lapsena, ja vaikka ei olisikaan, niin aikuisena harrastus kannattaa aloittaa. Kokemus on parhaimmillaan meditatiivinen.

Astahdan metsän puolelta rantakivelle ja tutkailen kirkkaan veden paljastamaa pohjaa. Kuljen veteen ja pudottaudun järvensylin lempeästi kannateltavaksi. Vaimea solina täyttää korvani ja hiljentää muun maailman äänet.

Keho värähtää veden viileydestä, mutta vain hetkeksi.

Huomioni kiinnittyy edessäni aukeavaan näkyyn, josta maalla pysyttelevät eivät saa koskaan tietää. Hengitys rauhoittuu nopeasti tasaiseksi ja syväksi. Ensimmäiset uteliaat ahvenet saapuvat tarkistamaan mikä olen. Pian ne jo hakevat suojaa kylkieni vierustoilta, ja aloitamme yhteisen kierroksemme vedenalaisessa maailmassa.

Olen harrastanut snorklausta ja vedenalaiskuvausta vuodesta 2018.

Rakkain snorklausmuistoni on Hossasta, jossa katselimme hauen kanssa toisiamme pitkään noin metrin mitan päästä, kunnes kala lähti laiskasti uimaan kohti ja ohitti minut kaikessa rauhassa kainaloni alta.

Tunne siitä, että eläin näin vahvasti luotti minuun, muutti minussa pysyvästi jotakin.

 

[01] Lasten leikkiä – kirjaimellisesti

Aivan kuten uimarannalla telmivä jälkikasvukaan, ei aikuinenkaan tarvitse kursseja ja kouluttautumista voidakseen nauttia snorklauksesta. Aloita hyvällä säällä lähiuimarannallasi. Kun aivosi saavat tutussa ympäristössä totutella siihen, että pystytkin täysin vaivatta hengittämään veden alla, voit alkaa siirtyä vieraisiin ja kirkasvetisempiin kohteisiin.

[02] Edulliset ja kevyet varusteet

Tämä harrastus ei paina rinkassa eikä juuri kevennä kukkaroakaan. Hyvä perusmaski, johon kuuluvat sukelluslasit ja snorkkeli, maksaa muutaman kympin. Mikä tahansa uima-asu käy, ja muuta et sitten välttämättä tarvitsekaan. Uimatossuista on hyötyä silloin, jos pohjaa peittävät oksat tai kivet, ja märkäpuvusta on apua vilun torjumiseen. Nämä varusteet voit hankkia sikäli, kun koet ne juuri itsellesi tarpeellisiksi.

[03] Katse sääennusteeseen

Paras mahdollinen snorklauspäivä on aurinkoinen ja tuuleton. Aurinko tuo kirkkaan veden kauneuden esiin, ja parhaimmillaan olo on kuin akvaariossa. Tuulettomuus tekee rentoutumisesta helppoa, kun aallot eivät loiski korviin ja pienikin sormien liike riittää ohjaamaan kulkua tyynessä vedessä. Anna vesien lämmetä ensin kunnolla, jotta vilu ei lopeta kokeilua lyhyeen. Kun harrastukseen sitten on kunnolla koukuttunut, veteen alkaa haluta viileydestä, pilvisyydestä ja tuulesta huolimatta.

[04] Paratiiseja Suomessa

Tunnettuja kirkasvetisiä snorklaajan paratiiseja ovat esimerkiksi Hossan ja Rokuan kansallispuistot, Lopen Iso-Melkutin, Taivalkosken Soiperoinen ja Kiteen Valkiajärvi. Lapin eksotiikkaa tarjoaa Hietajärvi Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Myös esimerkiksi Nuuksion alueella on monia kirkkaita vesiä, ja koska varusteet eivät paina juuri mitään, on snorklaajan ketterä patikoida kohteensa luo kauaskin. Oman lukunsa Suomen parhaimpiin vesiin tuo ulkosaaristo, kuten Saaristomeren ja Selkämeren etäämmällä olevat saaret, joista moniin veneetönkin pääsee risteilyillä tai yhteysaluksilla.

[05] Älä turhaan pidätä hengitystä

Unohda oitis mielikuvat inhasta korvakivusta ja hengen pidättämisestä veden alla. Koskaan ei tarvitse mennä niin syvälle, että se tuntuisi korvissa, etkä voisi hengittää. Pinnalla snorklatessa voit ihailla kauniita kasveja, bongailla pohjasta simpukoita ja rapuja ja todennäköisesti kohtaat myös kaloja, kuten ahvenia ja hyvällä onnella hauenkin. Parhaissa sääolosuhteissa ja oikein kauniissa maisemassa mieli ja keho rentoutuvat niin, ettei jatkuvasti tee mieli edes liikkua, vaan voit vain kellua liikauttamatta evääkään ja nauttia olostasi jopa meditatiivisesti.

[06] Kohtaa kalat rauhassa

Siinä missä ahvenet usein jopa hakeutuvat snorklaajan luokse ja saattavat tulla hyvinkin iholle ihmettelemään ihmistä, hauki pysyttelee usein paikallaan ja lähtee tietyssä pisteessä laiskasti uimaan vähän etäämmäs. Jos lähestyt haukea oikein rauhallisin liikkein kunnioittavasti ja hitaasti, saatat saada kunnian nähdä sen hyvinkin läheltä. Etenkin isot hauet ovat pieniä luottavaisempia, sattuneista syistä niillä on ehkä enemmän itseluottamusta.

[07] Kamera voi tuoda lisäarvoa – ja lisäkuluja

Nopeasti saattaa syttyä halu ikuistaa veden alla näkemänsä asiat valokuviin. Vedenalaiseen kuvaukseen käytettävien välineiden hinnoilla ei juuri ole ylärajaa. Muutamalla satasella pääset hyvään alkuun. Jotkut matkapuhelimet kestävät upotuksen, ja lisäksi on olemassa koko joukko erilaisia actionkameroita, jotka kestävät vettä joko sellaisenaan tai pienellä kotelolla varustettuna. Järjestelmäkameran saamiseksi mukaan – jotta voit säätää asetuksia myös pinnan alla – suuntaa katse ulkomaisiin nettikauppoihin ja valmistaudu kaivamaan kuvetta nelinumeroisen summan edestä.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?