29.11.2023 | Terhi Ilosaari
Videolla retkeilijä näyttää liihottelevan veden päällä. Retkiluisteluun hurahtanut jakaa kuvia marmorijäistä ja railojen pitsi-ihmeistä. BBC:n dokumentissa lajin konkari kuvailee jään ääniä: ”Tuntuu samalta kuin revontulten katselu.” Laji houkuttaa, mutta onkohan touhu uhkarohkeiden urheilua?
Todellisuudessa retkiluistelu on kuin sienestystä: perusteisiin perehtyneelle kovin koukuttavaa ja alati uusia elämyksiä tarjoavaa, mutta hengenvaarallista sille, joka ei ole opetellut lajin perustaitoja.
Sijoittamalla lajin opetteluun tunteja voi saada loppuelämäkseen ihmeellisiä elämyksiä. Suomen Retkiluistelijat ry:n järjestämät tulokas- ja omatoimiretkikurssit ovat mainio tapa oppia lajin perusteet. Teoria- ja käytännönosuudesta koostuvan tulokaskurssin käyneet ja jäseneksi liittyneet pääsevät mukaan seuran koulutettujen vetäjien opastamille retkille.
Lajia harkitsevaa lienee syytä varoittaa: touhussa on vakava koukuttumisvaara.
Retkiluistelija varustautuu jäälle kolme ajatusta mielessään: Mitä tarvitsen, jotta voin retkeillä mukavasti päivän olosuhteissa? Mitä tarvitsen, jotta voin tutkia jäätä ja edetä turvallisesti? Mitä tarvitsen, jotta voin jatkaa retkeä mahdollisen plutauksen tai muun vahingon jälkeen?
Jos luistelijalta löytyvät jo talviseen retkeilyyn sopivat varusteet, pääsee alkuun hankkimalla jääsauvat, jäämittarin, naskalit, heittoköyden, luisteluterät sekä virittämällä tarvittaessa reppuunsa haararemmit.
Retkiluistelija ei liiku jäällä koskaan yksin. Jos jää pettää yllättäen alta, voi yksin avannosta ylös pääsy olla mahdotonta. Kanssaluistelija paitsi auttaa takaisin jäälle, myös avustaa vaihtamaan päälle kuivat varusteet. Kaverin kanssa jaetaan parhaat elämykset ja kerätään yhdessä muikeita muistoja.
Jäänlukutaito mahdollistaa turvallisen tutustumisen uusiin seikkailuihin. Ennen retkeä kartalta etsitään todennäköiset vaaranpaikat, kuten salmet, syvänteet, sillat, karikot, niemien kärjet ja jokien ja ojien suut. Jäällä edetessä sekä silmät että korvat keräävät tauotta tietoa. Kun jäässä on raja, on pysähdyttävä piikkaamaan eli koputtamaan jäätä jääsauvalla ja arvioimaan jään paksuus.
Jäällä liikkujan ei ole syytä seurata sokeana reittejä, joita muut ovat kulkeneet. Jää elää jatkuvasti, ja vielä tunteja aiemmin turvallinen väylä on voinut muuttua vaaran paikaksi
Uuden lukutaidon alkeista kannattaa iloita. Retkien välillä voi vilkuilla eteen osuvia vesistöjä ja riemuita ymmärtäessään, miksi jossain on sulaa ja toisaalla jäätä.
Retkiluistelusauvapari on pakollinen turvallisuusvaruste, luistelijan tuntosarvi. Jääsauvojen tulee olla kelluvat ja kärjen jäänkoettelua kestävä, painava ja terävä. Mahdollisia rannelenkkejä ei saa luistellessa käyttää, sillä kaaduttaessa lenkit aiheuttavat loukkaantumisriskin.
Railojen ylityksissä, röpelöisillä osuuksilla ja jäälle menneessä sauvat ovat tasapainon tukena, mutta tärkein tehtävä on toimia jäänlukulaitteena.
Omien sauvojen kanssa on hyvä viettää aikaa mahdollisimman monipuolissa olosuhteissa alati jäätä koputellen ja mitaten. Hiljalleen yhden iskun äänen ja tuntuman muodostama kokonaisuus kertoo kulkijalle kaiken tarvittavan.
Vaikka plutaus kesken retken on hyvin epätodennäköistä, on jäälle lähdettävä aina sillä oletuksella, että itsensä voi löytää avannosta.
On arvioitava itse, kykeneekö jäihin vajottuaan nousemaan takaisin jäälle ja vaihtamaan avustettuna kuivat varusteet päälle vallitsevissa olosuhteissa. Kyseessä ei ole vain oma paleleva napa, vaan vajavaisesti varustautunut saattaa katkaista koko retkueen mukavan elämyksen.
Plutausharjoitus ei ole pakollinen osa lajin tulokaskoulutuksia. Järjestettyyn plutaukseen osallistuminen on kuitenkin mainio tilaisuus testata niin omia ajatuksiaan kuin varusteitaankin ja harjoitella jäistä nousua ja varusteiden vaihtoa.
Avantouintireissua monin kerroin todennäköisempi vahinko on yhden jalan plutaus rannan läheisyydessä tai railossa. Myös siihen on syytä varautua.
Kommentointi