10 vuotta kimpassa

29.11.2021 | Panu Könönen

Tässä jutussa ei keskustella unelmaliitosta perinteisessä mielessä, vaan otetaan selvää, mikä on kestävän ja hyvän suhteen perusta suomalaisen ulkoilujärjestön johdossa.

Suuri joukko juhlaväkeä mutkittelee Kiilopään ruokasalin käytävällä. Pian ovat alkamassa Suomen Ladun 80-vuotisjuhlat.

Sali täyttyy, tuttuja halaillaan. Onnitteluja on vastaanottamassa Suomen Ladun johtokaksikko, Pekka ja Eki.

Niin kuin jokainen suomalainen mies, myös he ovat parhaimmillaan puku päällä.

Molemmat näyttävät tyytyväisiltä, onnellisiltakin. Mutta lienee syytä esitellä tässä vaiheessa herrat myös virallisemmin.

Pekka Alanen, 71, on Suomen Ladun puheenjohtaja, nyt jo neljättätoista vuotta. Hän on tehnyt pitkän uran kuntapuolella, ja viimeisin työpaikka ennen eläköitymistä oli varatoimitusjohtajana Kevassa.

Mutta oli Latu tuttu Pekalle jo ennen puheenjohtajaksi ryhtymistä.

Tampereen Taivaltajien Altti Luoma, sittemmin myös Suomen Ladun kunniajäsen, esitteli Pekalle jo 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Suomen Ladun toimintaa. Pekka oli tuolloin kesäharjoittelijana Altin johtamassa Pohjois-Hämeen maanviljelysinsinööripiirissä.

Pekan armeijakaveri, Suomen Ladun emeritus-toiminnanjohtaja, Tuomo Jantunen houkutteli Pekan mukaan Suomen Ladun hallintoon 80-luvun lopulla. Useampi kausi meni järjestön neuvottelukunnan jäsenenä.

Toiminnanjohtaja Eki Karlsson, 49, tuli taloon reilu kymmenen vuotta sitten. Entinen huippu-urheilija ja telealan ammattilainen on löytänyt Suomen Ladussa työskennellessään oman tapansa ulkoilla ja nauttia luonnosta.

Vaikka palkintoja nykyaikaisesta viisiottelusta on tullut vielä aivan viime vuosiin asti, niin Eki kutsuu itseään nykyisin elämysliikkujaksi. Erityisesti retkiluistelu on lähellä sydäntä. Identiteetti on selvä:

”Tämä on minulle enemmän kuin työpaikka. Tulen aina olemaan Suomen Ladun toiminnanjohtaja – nykyinen tai entinen.”

”Silloin tajusin ja koin ensimmäistä kertaa Suomen Ladun yhteisöllisen voiman.”

 

Pyöreitä täytettäessä tavataan muistella menneitä. Teimme sen ennen Kiilopäällä pidettäviä juhlia kokoontumalla Ekin työhuoneeseen nauhoittamaan Suomen Ladun ensimmäistä podcastia.

Tämä oli aivan uutta meille kaikille, mutta kuvaa hyvin sitä, missä Suomen Ladussa nyt mennään: uusia latuja halutaan avata myös viestinnän ja erilaisten uusien teknologioiden parissa.

Vaikka suunta on digitaalisessa tulevaisuudessa, niin tärkeintä eivät kuitenkaan ole välineet, vaan ihmiset.

Näin on aina ollut.

”Näen Suomen Ladun sellaisena yhteisöllisenä kehtona, jossa ihmiset saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat, liikkua tavoitteellisesti tai vain nauttia ulkoilusta”, Eki kuvaa Suomen Latua järjestönä.

Pekka näkee, että Suomen Latu on keskeinen toimija liikunnan ja ulkoilun sektorilla, ja jonka rooli viime vuosina on entisestään vahvistunut:

”Meitä arvostetaan ja näkyvyytemme on viime vuosina parantunut: viestit menevät läpi ja asiantuntemustamme arvostetaan.”

”Olemme myös vapaaehtoistoiminnan keskus. Harvoja järjestöjä, joissa vapaaehtoisuus kasvaa”, Eki lisää.

Hyvää esimerkkiä näyttää puheenjohtaja, jonka pesti on vapaaehtoinen.

Yhteisö ja yhteisöllisyys toistuvat Pekan ja Ekin puheissa. Kymmenen vuotta sitten tuore toiminnanjohtaja sai tästä omakohtaisen kokemuksen:

”Olin juuri aloittanut työt Suomen Ladussa, ja ensimmäisenä projektina oli lähettää 50 000 pipoa juhlavuoden kunniaksi Latu&Polku-lehden välissä jäsenille. Itseäni jotenkin jännitti, että käyttääköhän niitä pipoja kukaan, ja näkyvätkö pipot jotenkin katukuvassa?”

Kun pari päivää lehden ilmestymisen jälkeen Eki oli tulossa Latu-pipo päässä Helsingin päärautatieasemalta junalla kotiin, hän bongasi tutun pipon tuntemattoman rouvan päässä.

”No, minähän innostuin asiasta ja aloin juttelemaan piposta ja kerroin kuka olen. Nainen ei juuri puhunut tuon yhteisen junamatkan aikana. Mietin, että olinkohan liian suulas, mutta meni viikko ja sain postissa kortin, jossa luki ’Kiitos mukavasta jutteluhetkestä. t. Pipokaksonen’.”

”Silloin tajusin ja koin ensimmäistä kertaa Suomen Ladun yhteisöllisen voiman.”

 

Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet Suomen Ladussa voimakkaan kasvun aikaa. Esimerkiksi jäsenmäärä on kasvanut yli 10 000 henkilöllä. Tänä vuonna mennee jo 85 000 maksaneen jäsenen raja rikki.

Toki liikunta, hyvinvointi ja luonto ovat megatrendejä, jotka satavat Suomen Ladun kaltaisen järjestön laariin niin huomiona kuin uusina jäseninä, mutta jotain muutakin on tehty oikein.

Ei ole kuitenkaan vain yhtä syytä. Kasvu ja menestys tulevat monesta purosta.

”On onnistuttu saamaan aikaan yhdistyksissä toimintaa, joka vetoaa. Olemme saaneet kehitettyä viestintää. Olemme saaneet lisättyä jäsentyytyväisyyttä – siinä Latu&Polku-lehdellä on tärkeä tehtävä. Tuotu uusia lajeja ja toimintamuotoja”, Eki analysoi.

Pekka kiittää hallitusta ja erityisesti henkilökuntaa, joka on ammattitaitoista ja innostavaa porukkaa.

”Suomen Ladun viestintä on kehittynyt. Hyvänä esimerkkinä juhlavuoden lumiukkokampanja. Suomen Latu tunnetaan nykyisin paremmin. Tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä.”

Monista muista liikuntajärjestöistä tuttuja kuppikuntia ja suurta draamaa ei Suomen Ladussa nähdä.

 

Kun yhteistä latua on kuljettu jo pitkään, niin… Hiooko kivi kiveä?

”Yhteistyömme toimii erittäin hyvin, ja se perustuu siihen, että olemme oppineet tuntemaan toistemme, arvostamme toistemme ajatuksia, meillä on yhteinen halu ja tahto viedä asioita eteenpäin”, Pekka kertoo.

Eki on samaa mieltä, ja jakaa kiitosta:

”Käymme Pekan kanssa kahden kesken läpi asioita. Pekka ei ole koskaan sanonut, että tee näin, vaan on laittanut minut miettimään aina parasta ratkaisua. Pekka on koutsi.”

Vaikka molemmat tietävät, että johtaja on lopulta yksin, niin apua on onneksi saatavilla.

”Mitä tiukempi paikka tulee, niin sitä enemmän on yksin. Olen kyllä saanut Pekasta mielettömästi sparrausapua, minulla on ollut keskustelukumppani”, Eki kiittelee.

Kun kuuntelee ja seuraa Pekan ja Ekin välistä vuorovaikutusta, niin on todettava, että vanha sanonta pitää paikkansa: vakka on löytänyt kantensa.

Sama harmonia leikkaa Ekin mukaan myös niin hallitusta kuin koko järjestöäkin. Monista muista liikuntajärjestöistä tuttuja kuppikuntia ja suurta draamaa ei Suomen Ladussa nähdä.

”Olemme konsensukseen pyrkivä järjestö. Kymmenen vuoden aikana on järjestön kokouksessa ollut ainoastaan yksi henkilöäänestys.”

”Pekka johtaa hallitustakin niin, että keskustelemalla pyritään löytämään kaikkeen ratkaisu”.

 

Keskustelu kääntyy tulevaisuuteen.

”Isoja asioita ovat kaupungistuminen, digitalisaatio, väestön ikääntyminen, ympäristökysymykset. Digitaalisuus vaatii meiltä ikääntyneiltä halua kehittyä, mutta itse olen oppinut Ekiltä hyvin paljon”, Pekka kiittelee.

Yhdistystoimijoiden ikääntyminen on Suomen Ladussakin haaste, mutta jäsenistö on muuten nuorentunut.

”Kymmenen vuotta sitten jäsenistön keski-ikä oli 57, nyt 52. Olemme saaneet siitä viisi vuotta pois muun muassa kehittämällä viestintäämme ja tuomalla uusia lajeja, kuten polkujuoksu ja maastopyöräily”, Eki kertoo

Ekin mukaan Suomen Ladun ja muidenkin vapaaehtoisjärjestöjen suurin haaste liittyy vapaaehtoisuuden muutokseen.

”Meidän pitää pystyä koko järjestönä tarjoamaan vapaaehtoistyötä sopivina, kunkin elämäntilanteeseen sopivina, keveinä palasina. Vapaaehtoisuus ei saa tarkoittaa sitoutumista koko loppuelämäksi, sellaiselle vapaaehtoisuudelle ei ole kysyntää.”

 

Pekka ja Eki asettuvat jutun kuvitusta varten Kiilopään päärakennuksen eteen poseeraamaan.

Kun seuraa kaksikkoa, niin molemmista aistii, että he johtavat tätä järjestöä sydämellä.

Reilu vuosi sitten Pekka ja Eki ottivat Kiilopäällä vastaan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion. Se on jäänyt erityisesti Pekan mieleen yhtenä upeimmista Suomen Latuun liittyvistä muistoista.

”Kiilopää on aarre, josta on järjestön kokouksen päätös, että se pidetään auki, vaikka jäsenmaksuja korottamalla”, Pekka muistuttaa.

He eivät selkeästikään ole ainoat, joille Kiilopää on hyvien muistojen lähde.

Juttu on julkaistu alunperin Suomen Latu 80 -vuotta liitteessä (L&P 1/18).