White-out

04.12.2024 | Tapani Leppänen

Tammikuussa 2024 lumivyöry vei kaksi tunturivaeltajaa Pallaksen Pyhäkurussa täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Onnettomuus oli inhimillinen tragedia, mutta voiko siitä ottaa opiksi?

Tilanteen vakavuus iski vasten kasvoja. Se yllätti jopa kokeneen, tunturissa ikänsä liikkuneen poliisimiehen, kun hän ohjasi kelkkansa Taivaskeron satulaan. Antte Lauhamaa oli ollut samanlaisessa tuiskussa ja pakkasessa monta kertaa aikaisemminkin, muttei koskaan samanaikaisesti.

Yleensä kovalla pakkasella on tyyntä. Nyt tuulen nopeus oli 20–30 metriä sekunnissa ja sen vaikutuksesta pakkasen purevuus vastasi lähes 50:tä miinusastetta. Myrskytuuli pöllytti lunta ja näkyvyys oli nollassa. Eteneminen onnistui vain vaivoin GPS-laitteen avulla.

Piti nojata tuuleen, että 200 kiloa painava kelkka pysyi pystyssä.

Aivan yllätyksenä olosuhteet eivät tulleet. Jos säätietoja katsoi tarkemmin, eri havaintoasemien väliset erot olivat nähtävissä. Tietenkin Lauhamaa oli lähtiessään tarkastanut sään. Hän tiesi mihin oli menossa, muttei ollut koskaan kokenut sellaista. Ylhäällä tunturissa olosuhteet olivat täysin poikkeukselliset.

Jälkeenpäin tiedetään, että mitään ei olisi enää ollut tehtävissä. GPS-tietojen mukaan reitiltä harhautuneet vaeltajat, äiti ja 12-vuotias poika, olivat hautautuneet lumivyöryyn pian hätäpuhelun jälkeen. Myrskytuulen kinostama tuiskulumen laatta oli lähtenyt liikkeelle ja laukaissut samalla alempana olevan heikon kerroksen. Syntyi massiivinen vyöry, joka vei mukanaan koko talven lumet. Pyhäkuru oli vyörynyt noin 400 metrin leveydeltä.   
     

Tapaukset uutisoidaan tuoreeltaan, mutta niiden todellinen kulku jää usein epäselväksi.

Vaeltajiin kohdistuvat vakavat onnettomuudet ovat harvinaisia, mutteivät tavattomia. Tapaukset uutisoidaan tuoreeltaan, mutta niiden todellinen kulku jää usein epäselväksi.

Poliisin suorittama kuolemansyyntutkinta on pidettävä lain mukaan salassa. Yksityisyyden suoja, niin ymmärrettävää kuin se onkin, menee osittain yhteisön edun edelle. Monissa muissa maissa vastaavat onnettomuudet raportoidaan tarkasti, sillä niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, toisten virheistä pitää voida oppia.

Tiedon lisäksi meiltä puuttuu taho, joka sitä tulkitsisi. Poliisin velvollisuutena on selvittää tapahtumien kulku, mutta se ei anna suosituksia. Juuri sitä Onnettomuustutkintakeskus ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tekevät vakavien onnettoomuuksien ja vaaratilanteiden kohdalla. Niiden lakisääteinen tehtävä on turvallisuuden edistäminen.

Vaellusonnettomuudet eivät kuitenkaan ole tässä mielessä yhteiskunnallisesti merkittäviä tapahtumia. Itse asiassa kukaan ei edes tilastoi niitä.

Poliisi käyttää tiedotuksessa omaa harkintaansa julkisuuslain puitteissa. Pallaksen tapauksessa se oli lopulta jopa poikkeuksellisen monisanainen. Huhtikuussa, onnettomuustutkinnan valmistuttua, poliisi julkaisi tiedotteen, josta tapahtumien kulku käy pääpiirteissään ilmi.

Myös lumivyöryn mekanismi ja siihen vaikuttaneet olosuhteet on raportoitu tarkasti. Sattumallakin on osuutensa, sillä vyöryalueen pelastustöitä johtanut Antte Lauhamaa on paitsi poliisi, myös kokenut vapaalaskija ja pitkälle kouluttautunut lumiturvallisuusasiantuntija. Lauhamaan kirjoittama onnettomuusraportti on kuolemansyyntutkintapöytäkirjan liite. Raporttia ei koskaan julkaistu, mutta se osoittautui julkiseksi asiakirjaksi, kun pyysimme sitä Lapin poliisin kirjaamosta.

Tätä juttua varten Pallaksen tapahtumista saatava aineisto käytiin läpi Antte Lauhamaan ja vaativia hiihtoretkikuntia opastavan Jaakko Heikan kanssa. Tarkoituksena on selvittää, mitä onnettomuudesta voidaan oppia ja kuinka se olisi ollut vältettävissä.

Pallaksen onnettomuus ei ollut pelkästään lumivyöryonnettomuus, sillä hätäpuhelua ei soitettu lumivyöryn vuoksi.

Äiti ja poika olivat hiihtämässä kaamosvaelluksen viimeistä etappia Nammalakurusta Pallakselle ylätunturissa kulkevaa kesäreittiä pitkin. Ylhäällä tunturissa eteneminen oli käynyt mahdottomaksi voimakkaan tuulen, kylmyyden ja olemattoman näkyvyyden vuoksi. Lännestä puhaltanut tuuli kävi sivusta.

Avoimeksi kysymykseksi on jäänyt se, miksi vaeltajat poikkesivat reitiltä ja päätyivät lumivyöryalueelle. Hätäpuhelusta tiedetään, että he olivat menettäneet myrskyssä hiihtovarusteitaan.

Tiedotteessa poliisi esitti arvion, että vaeltajat saattoivat poiketa reitiltä tavoitellessaan niitä tai yksinkertaisesti hakeutuakseen suojan puolelle. Harhautumistakaan ei voida sulkea pois, sillä pöllyävä lumi peitti näkyvyyden täysin.

Olosuhteet huomioon ottaen kaikki edellä luetellut vaihtoehdot ovat inhimillisiä.

Poliisin tiedotteen mukaan äidin käyttämän GPS-laitteen karttapohjasta ei ollut mahdollista päätellä rinteen todellista muotoa ja jyrkkyyttä. Poliisin tulkinnan mukaan paikkatiedot ja laitteen tallentama jälki eivät kuulu julkisuuslain piiriin.

On kuitenkin kerrottu, että vaeltajat pitivät lyhyen tauon reitin korkeimmalla kohdalla, minkä jälkeen he poikkesivat noin 90 astetta itään ja päätyivät Pyhäkuruun.

Jaakko Heikka muistuttaa, että white-out-olosuhteissa ihmisen suuntavaisto katoaa helposti. Kun tulojäljetkin ovat oletettavasti pyyhkiytyneet pois, GPS-laitetta pitää tuijottaa herkeämättä. Antte Lauhamaan mukaan se ei ollut niissä olosuhteissa edes mahdollista.

 

Riskien tunnistaminen on avain riskienhallintaan. On ymmärrettävä milloin olosuhteet alkavat muuttua vaarallisiksi ja toimittava sen mukaisesti.

Lauhamaa sanoo, että riskien tunnistaminen on avain riskienhallintaan. On ymmärrettävä milloin olosuhteet alkavat muuttua vaarallisiksi ja toimittava sen mukaisesti. Joskus se tarkoittaa alkuperäisestä suunnitelmasta luopumista.

Molempien asiantuntijoiden mukaan onnettomuus olisi voitu välttää kääntymällä takaisin. Se kuulostaa vähän liiankin helpolta ratkaisulta, mutta sinä päivänä ylös asti ei olisi pitänyt mennä. Lauhamaa korostaa, että päätös olisi pitänyt tehdä ajoissa, sillä satulassa suunnistaminen oli käytännössä mahdotonta.

Tuulen kanavoituminen on lisännyt sen voimakkuutta onnettomuuspaikalla. Heikka muistuttaa, että huippukohdassa, voi olla vaikea ymmärtää, että jo hyvin pienen matkan päässä olosuhde voi olla paljon siedettävämpi.

Tuuli ei alkanut yhtäkkiä, vaikka se varmasti tuntui siltä. Se oli puhaltanut edellisestä illasta lähtien, eikä sitä edelleenkään ollut alempana tunturissa.

Onnettomuus olisi voitu välttää myös toisenlaisella reitinvalinnalla. Puurajan alapuolella kulkevaa talvireittiä pitkin Pallakselle olisi päässyt turvallisesti. Tämä on kuitenkin turhaa spekulointia, sillä lähtöhetkellä mikään ei viitannut ylhäällä raivoaviin olosuhteisiin. Kesäreitin hiihtämisessä ei ole nimestään huolimatta mitään tavatonta, vaikka ylös ei tietenkään olisi ollut näissä olosuhteissa asiaa.

Onnettomuuspäivänä sääkartta on näyttänyt aivan erilaiselta kuin olosuhde ylhäällä tunturissa. Ääri-ilmiötä selittävä alailmakehän tuulimekanismi syntyi hyvin kapealla alueella tuntureiden huipun korkeudella. Siihen on vaikuttanut voimakas inversio, jossa ilman lämpötila kohoaa ylöspäin mentäessä.

Nammalakurussa pakkasta oli ollut 35 astetta, mutta ylhäällä tunturissa puhaltavasta myrskytuulesta ei ollut merkkejä. Inversio on tyypillinen ilmiö, mutta nyt sen vaikutus esti tuulen voimistumisen alatunturissa ja toisaalta virtauksen sekoittumisen yläilmakehään.

Kuten aiemmin todettiin tämä tieto olisi ollut saatavilla. Ilmatieteen laitoksen sovelluksesta olisi voinut valita ylätunturissa sijaitsevan Laukukeron havaintoaseman kuten Antte Lauhamaa tehtävälle lähtiessään teki. Heikka myöntää, ettei olisi välttämättä tullut tarkastaneeksi asiaa.

Joskus sanotaan, että ahkio on vaeltajan tärkein lumiturvallisuusväline, koska sen kanssa ei tule liikuttua niin jyrkissä paikoissa, että lumivyöryt olisivat mahdollisia.

Antte Lauhamaa muistuttaa, että lumivyörymaastoa on myös rinteen ylä- ja alapuolella. Lumivyörymaasto ja kohonnut riskitaso pitää tunnistaa, jotta niitä pystyy välttämään.

Onnettomuuspäivänä Ilmatieteen laitoksen lumivyöryennuste oli tasolla 2/5. Se tarkoittaa, että lumivyöryriski on koholla tietyissä maastonkohdissa niin kuin se Pyhäkurussa olikin. Samalla on kuitenkin sanottava, että lumiaikaan riskiä arvioidaan vain harvoin tätä pienemmäksi.

Lauhamaa sanoo, että numeraalinen vaarataso viittaa lumivyöryjen todennäköisyyteen tietyllä alueella tiettynä aikana. Se ei kerro tarkemmin ongelmasta, tai sen sijainnista.

Tammikuun toisena päivänä myrskytuuli oli kuljettanut suojan puolelle niin runsaasti lunta, että Pyhäkurussa paikallinen riskitaso oli noussut nopeasti paljon ennustettua korkeammaksi.

Emme tiedä kuinka hyvin onnettomuuden uhrit olivat perillä lumiturvallisuusasioista. Tiesivätkö he, että Pyhäkuru vyöryy säännöllisesti – tai edes sitä, että he olivat siellä.

Väärässä paikassa he kuitenkin olivat, sillä hätäpuhelu paikannettiin 27-asteiseen rinteeseen. Sen jyrkkyys vastaa Levin maailmancup-rinnettä. GPS-tietojen mukaan vyöryn lähtöalueelle oli matkaa vain 50–70 metriä.

Löydettäessä uhrit olivat kiinni ahkioissaan, ja ahkiot olivat vyöryn pinnalla. Vaeltajan kannalta yksi oppi on se, että ahkio voi toimia pintavihjeenä ja auttaa ryhmän muita jäseniä hautautuneen etsinnässä.

Tässä mielessä ahkio voi olla lumiturvallisuusväline.

Kun Antte Lauhamaa vastaanotti tehtävän Muonion poliisiasemalla, hätäpuhelusta oli kulunut noin kaksi tuntia. Sitä ennen pelastuslaitos oli käynyt toteamassa, ettei ilmoittajaa löydy paikasta.

Puhelu soitettiin 112-sovelluksen kautta. Tämä oli tärkeää, vaikka se ei tällä kertaa soittajaa pelastanutkaan. Sovelluksen ansiosta puhelu pystyttiin paikantamaan tarkasti.

Puhelun tarkempaa sisältöä ei ole annettu julkisuuteen. Tämä päätös kuuluu protokollan mukaan pelastuslaitokselle, jolle tehtävä annettiin.

Vaikka pelastuslaitos reagoi tehtävään kiireellisenä, tiedämme, että hätäkeskus välitti sen niin kutsuttuna bertta-tehtävänä, joka on kiireellisyydeltään vasta toiseksi korkeimmalla tasolla. Vaeltajien kanssa oli sovittu, että he jatkavat matkaansa kohti Pallasta. Tämä voisi tukea harhautumisteoriaa ja sitä, että vaeltajat kuvittelivat olevansa reitillä, eivätkä mahdollisesti täysin ymmärtäneet tilanteen vakavuutta.

Heikka muistuttaa, että lähtökohtaisesti hätäpuhelun jälkeen tulisi pysytellä paikoillaan. On tietenkin selvää, että noissa olosuhteissa on pitänyt liikkua pysyäkseen lämpimänä. Heikka miettii silti, olisiko apua voinut odotella lumeen kaivautumalla tai hypotermiapussiin kääriytymällä.

Vaeltajien varusteista emme tiedä muuta kuin sen, että poliisin mukaan ne olivat talviretkeilyyn sopivat ja asianmukaiset.

Jos olosuhteet estävät etenemisen, Heikka neuvoo leiriytymään. Se olisi kuitenkin pitänyt tehdä paljon aiemmin. Heikka sanoo, että teltan pystytys onnistuu kovallakin tuulella kokeneelta ryhmältä, mutta äiti ja 12-vuotias poika eivät ole sellainen.

Tiedon puute ruokkii myös nettikirjoittelua, joka on harvoin kovin rakentavaa. Pallaksen tapauksessakin se otti kierroksia, eikä vähiten siksi, että onnettomuudessa oli mukana lapsi.

Molemmat asiantuntijat nostavat esille ilmiön, jossa paljon pienempiäkin lapsia on viety erämaahan osin itsekkäistä syistä. Tässä ei ole kysymys siitä, mutta vanhemman vastuuta ei voi silti ohittaa.

Heikka muistuttaa, että kaamoksella eletään haastavinta hiihtovaellusaikaa. Valoisa aika on lyhyt, pakkanen voi olla kireää ja lumiolosuhteetkin ovat usein haastavia. Se pitää tiedostaa, mutta kaikesta päätellen näin oli tehty. Heikka ajattelee, että kohteen valintakin kertoo siitä. Hatta–Pallas on hyvin merkitty reitti, jossa on runsaasti tupia.

Onnettomuus on tärkeä muistutus siitä, että tunturiluontoon pitää suhtautua nöyrästi myös suosituimmilla vaellusreiteillä ja aivan erityisesti sydäntalvella.

Pallaksen onnettomuus oli monen epäonnisen tapahtuman ketju ja lopulta hyvin inhimillinen tragedia. On tehty joku huono päätös, joka on osoittautunut kohtalokkaaksi vaikeimmissa mahdollisissa olosuhteissa.

Suomen ensimmäinen ihmishengen vaatinut lumivyöryonnettomuus tapahtui Utsjoen Ailigastunturilla vuonna 1998.

Antte Lauhamaa oli myös siellä. Hän ei ollut lumivyöryasiantuntija tai poliisi, vaan parikymppinen vapaalaskija, joka pelastui täpärästi mutta menetti toverinsa. Jälkeenpäin hän miettii, että kaikki selkeät merkit olivat ilmassa. Niitä ei tunnistettu, koska niistä ei tiedetty mitään.

Onnettomuuden jälkeen Lauhamaa ryhtyi opiskelemaan lumiturvallisuuta ja suosittelee samaa kaikille tunturissa liikkuville. Hän ajattelee, että tunnistamalla riskit niitä voi hallita, ja hallitsemalla riskejä voi harrastaa riittävän turvallisesti.

Ennen Utsjoen tapahtumia oli ajateltu, että Suomessa ei ole lumivyöryjä. Ennen Pallaksen tapahtumia ajateltiin, etteivät ne koske tunturivaeltajia.