Tenontie ja 3 Ailigasta

04.09.2024 | Tapani Leppänen

Sata kilometriä Suomen kauneinta pikitietä ja sen varrella kolme Ailigasta, Utsjoen pyhää tunturia. Sopiva annos huipulle kiemurtelevia sorateitä.

Ylimmäinen Ailigas. Sillä nimellä tunnetaan Karigasniemen kylän kupeessa kohoava tunturi, jonka korkeimmalla, 620 metriin yltävällä huipulla, on omakin nimi, Láŋká. 

Tunturin laella sijaitsevan TV-maston huoltotie erkanee maantieltä noin viisi kilometriä ennen Karigasniemen kylää. Jos ylös voi ajaa autolla, sinne täytyy päästä myös pyörällä. 

Nousumetrejä se toki tietää. Niitä on melkein 400. 

Karigasniemen ja Utsjoen välinen seututie 970 tarjoaa 100 kilometriä ruskan reunustamaa asfalttia. Tenojokilaaksoa seurailevaa tuntureiden kehystämää tietä on syystäkin kutsuttu Suomen kauneimmaksi. 

Tien varressa kohoaa kolme Ailigas-nimistä tunturia. Niistä korkein, Ylimmäinen Ailigas sijaitsee eteläisimpänä, heti Karigasniemen kylän kupeessa. Seuraava odottaa sopivasti puolimatkan krouvissa. Nuvvus Ailigas on nimetty sen juurella sijaitsevan kylän mukaan. Perillä Utsjoella kohoaa vielä Alimmainen Ailigas, kirkonkylän kotitunturi. 

Saameksi Áilegas merkitsee pyhää. Suomen kielessä kirjoitusasuksi on vakiintunut Ailigas, joskus myös Ailikas.

Nimen lisäksi tuntureita yhdistävät huipulla kohoavat televisiomastot ja niiden huoltoa varten rakennetut soratiet. Retkipyöräilijän näkökulmasta ne tarjoavat mukavaa vaihtelua maisematien asfaltille. Ja onhan se poikkeuksellista, että isojen tunturien huipuille pääsee pyörällä.

Tästä ajatus lähti. Maisematie ja kolme Ailigasta. Ilmassa on seikkailun tuntua.

Palataan Karigasniemelle.

Ailigastunturille johtava huoltotie ei lähde Tenon tieltä, vaan Kaamasen suuntaan johtavalta Karigasniemen tieltä, viitisen kilometriä ennen kylää. Huoltotien puomi sijaitsee puurajassa. Sitä lähestyttäessä tunturi näyttäytyy koko komeudessaan. 

Soratie tekee mutkaa tunturin pohjoispuolelta. Kuuden kilometrin matkalla nousumetrejä tulee noin 340, mutta tunturin takana laskeudutaan hetki alaspäin, jolloin kokonaisnousua kertyy vielä 60 metriä lisää. 

Jalkaisin ylös pääsee suoraviivaisemmin, mutta huipun takaa kiertävä huoltotie palkitsee maisemillaan.

Lännessä kiemurtelee Teno. Se kimaltelee auringossa samaan aikaan kun muutama harmittoman näköinen pilvi päättää sataa. Valoa vasten syntyy taianomainen näytelmä, joka huipentuu sateenkaaren väreihin. 

Kovakuntoiset sotkevat huipulle asti, mutta jyrkimmissä kohdissa on ihan ok taluttaa. Vaikka nousu etenee kävelyvauhtia, vaiva palkitaan paluumatkalla. Kapearenkaisella gravel-pyörällä alamäkeä ei voi päästellä täyttä vauhtia, mutta ei alastulo silti kovin kauaa kestä. 

Pikitietä pitkin edessä on vielä vauhdikas lasku Karigansniemen kylälle. Viimeisessä 10 prosentin alamäessä vauhti kiihtyy reippaasti yli 50 kilometriin tunnissa. 
 

Karigasniemen Ailigas oli retken prologi. Huiputimme tunturin torstai-iltana, jonka jälkeen majoituimme kylään. Maisematielle suuntasimme seuraavana aamuna. Perjantain ohjelmassa oli ensimmäinen puolikas ja toinen tunturi, lauantaina loput matkasta ja Utsjoen Ailigas.

Vaikka retki oli taputeltu kahdessa vuorokaudessa, irtiotto arkirutiineista oli lähes täydellinen. Avotunturissa ajetut kilometrit täydensivät jokivarren maisemia ja antoivat toisen perspektiivin Tenon laaksoon. Pyörällä ehtii kokea niin paljon enemmän kuin jalan.

Samaisen tien autolla ajaneena voi vain todeta, kuinka paljon enemmän pyöräilijä kokee myös autoilijaan verrattuna. Auton ratissa näköalapaikat vilahtavat ohi, mutta pyöräilijän ei tarvitse pysähtyä nähdäkseen kaikkea. Se mikä vilisee auton ikkunoissa, avautuu pyöräilijän ympärillä.

Syyskuun puoliväliä lähestyttäessä pyöräilykausi alkaa olla lopullaan. Vaikka ruska on parhaimmillaan, on varauduttava myös lähestyvään talveen. Karigasniementien varresta tuuli oli puhaltanut lehden puusta jo miltei kokonaan, mutta jokilaaksossa syksy oli kauneimmillaan.

Ensimmäisenä yönä lämpötila kävi pakkasen puolella. Tie oli kuiva, joten liukasta ei ollut, mutta aamun ensimmäisille kilometreille oli tiedossa kylmää kyytiä. Vähitellen täydeltä terältä paistava syysaurinko kuitenkin sulatti tunturin rinteiden kuuran. Lopulta myös pyöräilijän sormet.

Karigasniemeltä Utsjoelle maisematie etenee myötävirtaan. Sadan kilometrin matkalla joki laskee 75 metriä, mutta pelkkää alamäkeä reitti ei tarjoa, vaan kiipeilee tuntureiden kupeessa. Nousut eivät kuitenkaan ole kovin pitkiä tai puuduttavia. Tie kumpuilee.

Nuvvuksen kylän mukaan nimetty keskimmäinen Ailigas kohoaa 535 metrin korkeuteen. Vaikka Karigasniemen tunturi on korkeampi, nousumetrejä tulee maantieltä enemmän, yli 400. 

Tämä Ailigas nousee jyrkästi Tenon rannasta. Etelästä lähestyttäessä se hallitsee maisemaa jo hyvän matkaa. Puuton laki erottuu kauniisti kumpuilevasta maisemasta majesteettisena, mutta huipulle nouseva huoltotie on silti yllättävän hyvin ajettava, myös pyörällä. Jyrkimmät nousumetrit tulevat heti tien varressa. Puurajan jälkeen huipulle noustaan mukavan loivasti. Maantieltä ajomatkaa tulee edestakaisin kymmenisen kilometriä.  

Melkein koko matkan voi polkea, jos vain jaloista löytyy voimia. Jos mietit maksaako huiputus pyörällä vaivan, se maksaa. Alastulo on paitsi nopeaa ja hiton hauskaa, melkein ilmaista. 

Kolmesta Ailigastunturista Nuvvus on maisemiltaan ykkönen. Kaikki ovat käymisen arvoisia, mutta jos valitsee yhden, tätä hienompaa näkymää Tenojokilaaksoon saa hakea. Etelästä virtaava uoma avautuu heti alun nousussa ja vilahtelee aina välillä, jos vain muistaa katsella taakseen. Ylhäältä huipulta jokilaakso avautuu myös pohjoiseen. 

Linkkitie on yllättävän hyvä, parempi kuin Ailigaksentie Karigasniemellä. 35 millisellä tai sitä leveämmällä renkaalla alamäki sujuu ongelmitta. Maastopyörällä sitä saisi toki päästellä surutta. 

Jos vapaalasku on laskettelua hissirinteiden ulkopuolella, Ailigakset tarjoavat jotain samaa alamäkipyöräilyn saralla. Laskumetrit ansaitaan lihasvoimin ja se vasta palkitsee. 

Avotunturissa ajetut kilometrit antoivat toisen perspektiivin Tenon laaksoon.

Karigasniemen ja Utsjoen välillä on vain vähän palveluita. Nuvvuksen tienoilta järjestynyt mökkimajoitus mahdollisti kuitenkin pyöräretken ilman isompia leirivarusteita. Majoitustarpeiksi riittivät hammasharja ja matkalakana, mutta ruoka piti pakata mukaan. Tunturista laskeutuvat purot pitävät huolen juomapuolesta: tien varresta löytyy vesipiste tasaisin väliajoin.

Nuvvuksen jälkeen maisemat sen kuin paranevat. Töitäkin saa taas tehdä, sillä välillä tie nousee törmän rinnettä laskeakseen taas hetken päästä alas jokivarteen.

Joki on läsnä enemmän kuin ensimmäisenä päivänä. Välillä se avautuu ylhäältä, toisinaan alempaa rannasta.

Báktevárrin näköalapaikka on yksi reitin hienoimmista. Maisemaa hallitsee Norjan puolella kohoava yli kilometrinen Rastigaisa. 

Joki levenee ja vähitellen tie kaartaa itään kohti Utsjoen kirkonkylää. Jyrkästi jokilaaksosta kohoavat pyöreälakiset kukkulat kumpuilevat lumoavan kauniissa syksyn väreissä. Maisema, jota ei löydy mistään muualta Suomesta. 

Jos tie on hiljainen, vielä hiljaisempi on joki. Nopeasti heikentyneiden kalakantojen vuoksi lohen kalastus on ollut viime vuosina kokonaan kiellettyä.

Tähän aikaan syksystä kalastuskausi on jo muutenkin ohi. Kahden päivän aikana joella ei liikkunut kukaan. Sulavalinjaiset Tenon veneet odottavat rannoilla parempia aikoja.

Utsjoen Ailigas nousee kylän reunalla 340 metrin korkeuteen.

Huipulle nousee mallikas hiekkatie, parempikuntoinen kuin kahdelle aiemmalle. Ylös asti on lupa ajaa myös autolla viiden euron suuruista tienkäyttömaksua vastaan.

Vaikka retken kolmas Ailigas on matalin, se on yhtä lailla komea tunturi. Suomen pohjoisimmassa kolkassa puuraja tulee vastaan jo hyvissä ajoin, 300 metrin alapuolella.

Töitä tämäkin teettää. Nousua tulee kiitettävästi ja se tehdään vain parin kilometrin matkalla. Alhaalla kylän tasolla ollaan 75 metrin korkeudessa.

Tunturin korkeimmalta kohdalta avautuvat ympäröivät erämaat, Paistunturi ja Kaldoaivi. Pohjoisessa Teno jatkaa matkaansa kohti jäämerta. Lännessä horisonttia hallitsee Rastigaisa, mutta alas kirkonkylään nähdäkseen pitää kulkea laakean huipun länsipuolelle, josta tunturin rinne lähtee jyrkkään laskuun. Alhaalla Saamen silta vie Norjaan.