Elämäsi vaellus

27.12.2024 | Jouni Laaksonen

Kun viikon mittainen vaellus päättyy, tuntuuko sinusta, että haluaisit jatkaa retkeä? Vaeltaa esimerkiksi kuukauden tai pari lisää huikeissa maisemissa? Se ei ole mahdotonta.

Olin syyskuussa vaelluksella Kaldoaivissa ja lueskelin Roussajärven ja Iisakkijärven autiotupien vieraskirjoja. Tavallisten, noin viikon mittaisten patikka- ja hiihtovaellusten lisäksi kirjoissa oli runsaasti merkintöjä pitemmistä vaelluksista.

Pyry, Mika, Kimmo ja Janne olivat kukin omalla tavallaan Suomi-neidon pään alueen patikkareissuilla, joissa he kulkivat puolenkymmenen erämaan halki.

Oletko lukenut vastaavia merkintöjä vieraskirjoista ja ihmetellyt, miten viikkokausien vaellukset ovat mahdollisia?

Kukaan ei voi kantaa kuukauden tai monen kuukauden ruokia selässään, vaan ratkaisu on muonatäydennykset. Matkan voi suunnitella niin, että välillä pääsee kauppaan. Kauniisti pyytämällä esimerkiksi majoituspaikkoihin voi saada luvan lähettää itse itselleen paketteja.

Vielä pitempiäkin vaelluksia vieraskirja tallensi. Turkulaisen vaeltajan nimestä ei saanut selvää, mutta matkareitistä kyllä. Hän oli lähtenyt Pallakselta ja patikoinut muun muassa Pöyrisjärven, Lemmenjoen, Muotkan ja Kaldoaivin halki. Matka jatkui Vätsäriin. Samantapainen matka oli käynnissä Katskilla, eri vuonna vain.

Ossi oli 30-vuotissyntymäpäivävaelluksella Nellimistä Kilpisjärvelle. Erkki oli aloittanut Kilpisjärveltä ja kulkenut jo seitsemän erämaan halki. Matka oli jatkumassa kohti Tuntsaa. Karin taival oli lähes yhtä pitkä, mutta päinvastaiseen suuntaan.

Maňka oli loppusuoralla kävelyllään Hangosta Nuorgamiin. Sama määränpää oli Imatralta aloittaneella Virvalla, Virolahdelta lähteneellä Tommilla, Haminasta taipalensa startanneella Valtolla sekä Reidarilla, joka ei kertonut lähtöpaikkaansa, mutta mainitsi kävelleensä jo 67 päivää. Nuorgamista aloittanut Helmi puolestaan oli vasta taipaleensa alussa, Kolille oli hänen laskelmiensa mukaan vielä reippaat 1100 kilometriä.

Nämä kaikki löytyivät kolmen viime vuoden ajalta. Pitkä vaellus kiehtoo!

Tällainen megaretki voi olla yksi elämän suurista huippukohdista. Suurvaellusta suunnitellaan vuoden tai vuosien ajan, ja koko tuon ajan se jo tuottaa nautintoa, ihanaa kihelmöintiä. Itse reissussa eletään täysillä, koko ajan ajassa ja paikassa läsnä ollen. Matka antaa huikeita maisemia ja luontokohtaamisia, mutta se on myös pitkä matka syvälle itseen.

Reissun jälkeen muistot kantavat todennäköisesti koko loppuelämän ajan. Itse pääsin tekemään reilun kahden kuukauden hiihtovaelluksen neljännesvuosisata sitten. Reissu muutti elämäni. Tänä päivänäkin muistan kulkemamme reitin, leiripaikat ja valtavasti yksityiskohtia joka päivästä. Tavallisista vaelluksista ei jää näin tehokasta muistijälkeä.

Toki pitkä vaellus voi mennä mönkään. Ylimitoitetut päivämatkat, jalkavamma, sairastuminen tai esimerkiksi lumien yllättävän aikainen sulaminen tai sataminen voi keskeyttää taipaleen. Hyvällä ennakkovalmistautumisella voi kuitenkin selättää suurimman osan ongelmista.

Superpitkän retken suunnitteluun ja toteutukseen koetamme antaa vinkkejä oppaassa Pitkät vaellukset – Kuukausiksi retkelle (SKS Kirjat 2024).

Kun Päivi Mattilan kanssa teimme kirjaa, tutustuimme satoihin suomalaisten tekemiin huikeisiin pitkiin vaelluksiin. Ihmeellisintä on pitkien vaellusten kirjo. Miten monenlaisia loogisen innostavia reittejä voikaan keksiä! Kerromme kirjassa yli viidestäkymmenestä toteutuneesta pitkästä vaelluksesta.

Suomen rannikon melonta päästä päähän on näin maakravun näkökulmasta uskomaton suoritus, mutta tuon Sinivalkonauhaksi ristityn suorituksen on tehnyt jo noin 150 henkilöä.

Eivätkä Virolahti ja Tornio ole pysäyttäviä rajapyykkejä. Yrjö Lindroos aloitti Norjan ja Ruotsin rajalta ja meloi ensin Ruotsin rannikon ja sen perään Suomen rannikon. Eero Oura aloitti Kilpisjärveltä ja Mikko Palsio Somasjärveltä. He meloivat siis ensin Tornionjoen latvoilta Tornioon ja jatkoivat sitten merenrannikkoa Virolahdelle.

Muutama hurjapää on myös melonut koko Suomen halki sisävesiä pitkin, Nuorgamista tai Näätämöstä Kotkaan.

Pitkät patikkavaellukset Suomessa noudattelevat yleensä alun vieraskirjaesimerkkien kertomia linjoja: joko Suomi päästä päähän tai useita erämaita samaan reissuun niputtava vaellus Lapissa. Pitkät hiihtovaellukset ovat huomattavasti harvinaisempia, mutta niissä on samat peruslinjat.

Tai jos haluaa vaeltaa kokonaisen vuoden, kuten Erno Saukko ja Vesa Nieminen omilla tahoillaan tekivät, taivalta taitetaan tietenkin sekä patikoiden että hiihtäen, lumitilanteen mukaan.

Ulkomaat tarjoavat loputtomasti lisää vaihtoehtoja. Heti naapurissa Ruotsissa on Kungsleden ja pääosin Norjassa ja Ruotsissa kulkee Kalottireitti. Molemmat tarjoavat loputonta upeiden vuoristomaisemien ilotulitusta.

Näitä reittejä voi myös yhdistellä. Kungsledenin eteläpäähän Hemavaniin pääsee julkisilla. Reitin pohjoispäästä Abiskosta voi aloittaa melko pitkän kotimatkan kohti Suomea junalla. Toisaalta voi patikoida 200 kilometriä lisää. Kalottireittiä pitkin päätyy Kilpisjärvelle, jossa voi nousta tutun suomalaisen julkisen liikenteen kyytiin.

Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan on kuuluisa. Pyhän Jaakopin haudalle on taivallettu kaukaa jo vuosisatoja. Suosituin monista perille johtavista haaroista on Camino Francés eli Ranskan puolelta alkava reitti.

Etelä-Euroopassa rankkoja nousumetrejä ja huikaisevia vuoristomaisemia tarjoavat Alpit, kuten GR5-reitin eteläosa ja Pyreneiden halkivaellus.

Yhdysvalloissa on kolme maailmankuulua pitkää reittiä: Pacific Crest Trail (PCT) ja Continental Divide Trail (CDT) vievät koko valtion halki Meksikosta Kanadaan. Appalachian Trail (AT) on tuhatkunta kilometriä lyhyempi patikka.

Sääikkuna on Amerikan tuhansien kilometrien taipaleilla vielä Kölivuoristoakin merkittävämpi. Matkalle pitää lähteä tarpeeksi ajoissa keväällä, jotta perille pääsee ennen syksyn lumisateita.

Toisaalta liian aikaisin ei voi aloittaa, vaan suurimpien lumimassojen pitää ehtiä sulaa vuorilta. Aavikoilla joutuu kantamaan vettä hyvin paljon. PCT:llä ja AT:llä vaeltajia on paljon ja tunnelma samaa reittiä taivaltavien vaeltajien keskuudessa on parhaimmillaan mahtava. Amerikkalainen polkuenkelien kulttuuri on ainutlaatuinen.

Jos taas kiinnostaa kurkistaa aivan toiselle puolen maapalloa, Uuden-Seelannin halki kulkeva Te Araroa on oiva vaihtoehto.

Polkupyörällä matka taittuu hieman nopeammin, mutta kuitenkin ihmisenkokoista vauhtia. Pyöräretki on enemmänkin matka erilaisiin kulttuureihin kuin asumattomaan korpeen. Pisin suomalaisen tekemä pyöräretki lienee Jukka Salmisen pyöräily kaikkien asuttujen maanosien halki, noin 75 000 kilometriä.

Taneli Roininen viilasi varustustaan kevyempään bikepacking-suuntaan polkiessaan Euroopan, Aasian ja Etelä-Amerikan halki. 44 000 kilometrin retken huipennus oli eeppinen vuoristoaavikkoseikkailu Andeilla.

Yli kuukauden ja reilun 1 300 kilometrin ajan Taneli polki tiettömän, asumattoman ja kuivan, mutta uskomattoman kauniin aavikon halki. Hämmästyksekseen hän oppi löytämään makeaa vettä lintujen käyttäytymistä seuraamalla. Tämä oli paikoin toimivampi keino kuin etukäteen tarkkaan tutkitut satellittikuvat. Tällaisesta seikkailusta hän oli haaveillut toisesta matkavuodesta lähtien, jolloin hän pyöräili Uzbekistanin vastaavan tapaisilla aavikoilla.

Pitkä vaellus voi olla haave, joka jää toteutumatta, mutta idea innostaa silti pulpahdellen esille mielen syövereistä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta irrottautua arjesta kuukausimääriksi – tosin, kun into on hengästyttävän suuri, ratkaisuja työ- ja perheasioihin saattaakin löytyä.

Kannattaa myös muistaa, että esimerkiksi Suomen päästä päähän, Kalottireitin tai muun pitkän taipaleen voi taittaa osissa. Jos etenee esimerkiksi viikon tai pari vuodessa ja jatkaa seuraavalla kerralla siitä mihin viimeksi jäi, syntyy jatkumo, joka antaa yksittäisille vaelluksille lisäarvoa omissa muistoissa.

Pitkä vaellus on monelle kerran elämässä -seikkailu. Toisaalta joillekin se on addiktion alku. Suvi Ahonen on patikoinut muun muassa Te Araroan, PCT:n, HRP-reitin Pyreneiden päästä päähän, CDT:n ja viimeksi tänä kesänä 600 kilometriä Hexatrek-reittiä Ranskassa.

Teemu Hartikainen on patikoinut Suomessa UKK-reitin ja itärajan reittiketjun, PCT:n sekä Ruotsissa Gröna Bandetin, eli maan koko vuorijonon päästä päähän Grövelsjöstä Kilpisjärvelle. Hän on myös suorittanut Vita Bandetin eli hiihtänyt samaisen reitin, ja viime keväänä hän hiihti Norge på langsin eli maan eteläkärjestä Nordkappiin.

Kirjailijakollegani Päivi Mattila on patikoinut Ranskan Alpeilla GR5-reitin, Pyreneiden halki HRP-reitin, Kungsledenin sekä Suomen Lapin poikki Nellimistä Kilpisjärvelle, ja lisäksi viiden kuukauden ajan sekä Te Araroalla että PCT:llä.

Jos pitkä vaellus houkuttaa, kannattaa tutustua muiden tekemiin reissuihin ja ammentaa ideoita sekä oppia.

Omaa kokemusta tulee hankkia tavallisemmilla vaelluksilla roppakaupalla. Varusteiden on oltava sopivia, kestäviä ja kevyitä. Hyvästä fyysisestä kunnosta on luonnollisesti etua. Silti, toisin kuin voisi luulla, nämä eivät ole kaikkein oleellisimpia tekijöitä.

Kaikkein tärkeintä on palava into! Pitkä vaellus ei todennäköisesti onnistu, jos ei ole omaa suunnatonta hinkua tehdä juuri kyseinen vaellus. Ja toisin päin: Jos motivaatio on tapissa, hankalista hetkistä selviää kyllä.