Sata kilometriä Suomen kauneinta pikitietä ja sen varrella kolme Ailigasta, Utsjoen pyhää tunturia. Sopiva annos huipulle kiemurtelevia sorateitä.
Perheiden yhteiseen ulkoiluun löytyy mukavaa tekemistä kaikkina vuodenaikoina. Syksyinen luonto houkuttaa liikkumaan ja pimenevät illat antavat mahdollisuuden todelliseen seikkailuun.
Juoksusauvojen suosio on kovassa kasvussa.
Rásttigáisá on jylhä ja korkea tunturi Finnmarkissa Pohjois-Norjassa. Kerrotaan, että siellä asuu tunturien mahtava kuningas Hiisi. Juhannuksen etelänpalossa rohkenimme lähteä reissuun toteamaan, onko satu totta vai tarua.
Tapio Lehtinen on purjehtinut kilpaa maapallon ympäri sekä etappikilpailun miehistössä että yksin pysähtymättä. Golden Globe Race 2022 yksinpurjehduskilpailu maailman ympäri keskeytyi viime marraskuussa veneen uppoamiseen ja pelastautumiseen keskellä valtamerta.
Kaldoaivin itälaidan vaellusreitti Sevettijärveltä ja Pulmankijärvelle ja toisin päin oli muutamaan kertaan kuljettu. Mutta eihän se ollut kuin kapea kaistale valtavaa erämaa-aluetta. Kartalla maastot näyttivät vaativilta, mutta etukäteen maltillisin päivämatkoin laadittu reittisuunnitelma Kaldoaivin halki mutkitteli pahimpia soita ja jokia vältellen.