Kun viikon mittainen vaellus päättyy, tuntuuko sinusta, että haluaisit jatkaa retkeä? Vaeltaa esimerkiksi kuukauden tai pari lisää huikeissa maisemissa? Se ei ole mahdotonta.
Syötteellä kaikki hyvin! Tulipalon jälkeen tuhkasta nousi maan hienoimpiin lukeutuva tunturihotelli. Iso-Syötteelle on tulossa tuolihissi, ja Pikku-Syötettä kehitetään puuterikeskuksena uusien omistajien voimin. Kansallispuistona suojeltu vaaramaisema ja ympäröivät harjut kätkevät sisäänsä monipuolisen latuverkoston.
Sähkökäyttöiset kengänkuivaimet säästävät aikaa ja jalkineita.
Moni liikkuu pakkaskeleillä liian kuumissa vaatteissa. Vähempikin riittäisi.
Kantahämäläistä Tammelan kuntaa on siunattu upeilla retkikohteilla. Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistojen lisäksi retkeillään Saaren kansanpuistossa ja Ruostejärven virkistysalueella. Järviylängön kohteita yhdistää Hämeen Ilvesreitti.
Tampereella retkeilyä on viime aikoina kehitetty pitkäjänteisen ryhdikkäästi. Eräs toimintaa herätelleistä avainhenkilöistä on kaupungin retkeilypalvelupäällikkö Petri Mäkelä, jonka johdolla lähdimme katsastamaan lähiseutujen tarjontaa.
Sata kilometriä Suomen kauneinta pikitietä ja sen varrella kolme Ailigasta, Utsjoen pyhää tunturia. Sopiva annos huipulle kiemurtelevia sorateitä.