Sata kilometriä Suomen kauneinta pikitietä ja sen varrella kolme Ailigasta, Utsjoen pyhää tunturia. Sopiva annos huipulle kiemurtelevia sorateitä.
Perheiden yhteiseen ulkoiluun löytyy mukavaa tekemistä kaikkina vuodenaikoina. Syksyinen luonto houkuttaa liikkumaan ja pimenevät illat antavat mahdollisuuden todelliseen seikkailuun.
Juoksusauvojen suosio on kovassa kasvussa.
Syyskuun ruska ja retkeilysesongin ruuhkat ovat lokakuussa ohitse. Luonto vetäytyy pikkuhiljaa talviunia kohti, ja tuuli riisuu lehtipuut viimeisistä väreistä. Kansallispuistot sekä retkeilyalueet hiljenevät. Revontulet heijastuvat vielä sulana olevien vesistöjen pinnalta. Rauhaa rakastavan retkeilijän on aika pakata reppunsa ensilumen vaellusta varten.
Asutko kaupungissa, mutta inhoat ruuhkia, kiirettä, betonin harmautta, lumetonta talvea? Oletko miettinyt muuttamista maalle, ehkä etelästä pohjoiseen?
Eräopas Thomas Wikström taivalsi viime talvena upottavassa umpihangessa painavaa ahkiota vetäen halki Lapin pohjoisten erämaiden. Jotta miehen ei olisi tarvinnut avata latua koko matkaa omin voimin ihan yksinään, vaellus jaettiin viiteen eri etappiin, joiden välillä retkitoverit vaihtuivat.