Luonnonjäille Vapailla luonnonjäillä tapahtuvaa retkiluistelua harrastaa 14 % kaikista vastaajista. Lajin suosio jatkaa kasvuaan.
Pitkä kuuma kesä Etelärannikon pikkukaupungit heräävät henkiin yhdessä luonnon kanssa. Raasepori on tosin suuri, ainakin pinta-alaltaan. Sen monipuolinen luonto tarjoaa tekemistä kesän jokaiselle kuukaudelle.
Maa, meri, laiva Rannikkoreitti vie eteläisen Suomen saaristomaisemiin, viehättäviin ruukki- ja rannikkokyliin. Nyt ajetaan kiireettömästi, ihan tavallisilla polkupyörillä, piipahdetaan sivuteille ja nautitaan reitin varrelle osuvista luonto- ja kulttuurikohteista.
Vaeltajan rengasreitit 2/2, pohjoinen Suomi Lyhytkin retki on juhlaa, mutta monen päivän vaellus on riemua potenssiin kaksi. Rengasreitit ovat monen mieleen, sillä niillä ei ole logistiikkapulmia. Edellisessä numerossa vaelsimme Etelä-Suomessa, nyt suuntana on pohjoinen.
5 vinkkiä, joilla saat potkua melontatekniikkaasi Talven aikana kajakki on muuttunut kiikkeräksi kipoksi. Ensimmäiset vedot kauden avausretkellä muistuttavat lajin hienoudesta, mutta pian äänekäs lihas kyselee lepotaukoa. Jatkaisinko lajia keskinkertaisiksi taantuneilla taidoillani vai aloittaisinko kauden tuorein ajatuksin?
Pullopostia Paratiisikurusta Latu&Polku-lehdessä on seurattu tyttäriemme Unnan ja Vienan vaelluksia jo kolmen kesän ajan. Viime kesän yksi kohokohdista oli jälleen koko perheen odottama vaellus – mutta tällä kertaa jakaannuimme kahtia. Paratiisikurussa odotti Vienaa kirje.
Majakka keskellä Suomenlahtea Tiiskerin majakka uhmaa meren mahtia Loviisan edustalla keskellä Suomenlahtea, vain kivenheiton päässä Suomen aluevesirajasta. Pieni kallioluoto on kokeneelle merimelojalle antoisa loppukesän kohde, etenkin kun majakassa on Suomen erämaisin autiotupa.